Kesäkuun alkupuolen ilta on lämmin. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Istun klaffituolilla Tiikeri-Wauton edessä ja juon kahvia paikalle tulleiden nuorten kanssa. Osa on pysähtynyt ensimmäistä kertaa ihmettelemään liikkuvaa kohtaamispaikkaa, osa on tullut jättämään hyvästit jakson aikana tutuksi tulleelle ilmestykselle.

Jutuissa vilisee kuulumiset, kesälomasuunnitelmat, ajatukset päättyneestä kouluvuodesta ja pohdinta elämästä kaikkine väreineen. Joku kaipaa yksilöllisempää tukea ja keskustelu jatkuu hänen kanssaan Wauton pehmeillä sohvilla.

Olemme Kärsämäen S-marketin parkkipaikalla ja menossa on kevään 2022 jatkuneen Walkers-auton toimintajakson viimeinen toimintailta. Paikalliset ammattilaiset ovat tehneet ansiokkaasti töitä matalan kynnyksen toiminnan nimissä ja nyt on aika hyvästellä auto, joka jatkaa matkaansa koordinaattorin mukana Itä-Suomeen. Autoa jää kaipaamaan niin sen omaksi ottaneet nuoret kuin toimintamuotoon tykästyneet ammattilaiset ja yhteistyökumppanit.

Miksi Wautoa jäädään kaipaamaan? Mikä on se juju? Miksi Wautolle tullaan käymään uudestaan ja uudestaan? Näitä asioita olen pohtinut koko sen ajan, kun olen itse saanut Wauton kyydissä istua. Ne kysymykset oli mielessä myös Kärsämäellä.

Esitin nämä kysymykset nuorille vieraillessani Imatralla Wautolla ja vastaus tuli varmasti ja selkeästi: ”Nää Wauto-tyypit on ainoita jotka oikeasti ymmärtää.” Toimintaa koordinoineena en voinut kuin myhäillä sisäisesti ja kiittää vilpittömästä palautteesta.

Olimme tehneet jotain oikein. Wauto kätkee sisäänsä turvallisen paikan olla sitä mitä on. Myös ne aikuiset, jotka haluavat antaa omaa aikaansa toiminnan kautta nuorille, ymmärtävät kohtaamisen ja läsnäolon merkityksen. Poistamalla ylimääräisen metelin ja hälinän, auton lämmityslaitteen hurinaa lukuun ottamatta, on onnistuttu luomaan paikka, joka ei tarvitse sen enempää. Hengähdyspaikka missä aika pysähtyy juuri siksi aikaa kuin siihen on yksilöllä tarvetta.

Liikkuva nuorisotyö ja Wautot kaiken muun toiminnan mukana ovat ottaneet niille kuuluvan jalansijan menneiden vuosien aikana. Tätä toimintaa tarvitaan, turvallisia paikkoja, jotka menevät juuri sinne, missä nuoretkin ovat. Se tuo mukanaan turvallisten aikuisten läsnäolon ja ”onko järkeä” -kysymykset rauhoittamaan niitä villeimpiä ideoita. Yhtä tärkeä tehtävä on muistuttaa muita alueella oleilevia aikuisia siitä, että ihan jokaisella on oikeus julkiseen tilaan.

Walkers on Wheels 2 -hanke tulee vuoden vaihteessa tiensä päähän mutta toiminta onneksi jatkuu, kiitos eduskunnan joululahjarahan. On ilo olla myös ensi vuonna kehittämässä liikkuvaa nuorisotyötä ja tarjota kunnille eri puolella Suomea mahdollisuus sen kokeiluun ja kehittämiseen. Kohtaaminen kerrallaan voimme lisätä hyvinvointia nuorten arkeen.

Tuomo Kantele
hankekoordinaattori
Walkers on Wheels eli Walkers-autotoiminta
Aseman Lapset ry

Wauto-toiminnassa tarkoitus on, että kunnat pääsevät järjestön tarjoaman kaluston ja osaamisen turvin pilotoimaan pyörien päällä toimivaa nuorisotyötä ja tavoittamaan sellaisia nuoria, joita olemassa olevat palvelut eivät syystä tai toisesta tavoita.

Walkers-toiminnassa aikuiset kohtaavat nuoria reilulla ja välittävällä asenteella. Toiminta perustuu ajatukseen, että toimivan vuorovaikutuksen puute aikuisten ja nuorten välillä on yksi syy nuorten syrjäytymiseen, muuhun oireiluun ja haasteisiin. Walkers-toiminta tarjoaa nuorille heihin reilusti ja myönteisesti suhtautuvan mutta tarvittaessa jämäkästi puuttuvan aikuisyhteisön.

Toiminnan keskiössä ovat vapaaehtoiset aikuiset, jotka toimivat ammattilaisten rinnalla. Vapaaehtoiset ovat eri taustoista tulevia turvallisia aikuisia, jotka ovat jo selvinneet omasta nuoruudestaan mutta muistavat vielä millaista se oli. Heidän tärkein tehtävänsä on olla nuorille läsnä.
Kuvituskuva Wautosta, auringonlasku, puita ja vesistö näkyvät taustalla.

”Wauto tuo mukanaan turvallisten aikuisten läsnäolon ja onko järkeä -kysymykset rauhoittamaan niitä villeimpiä ideoita. Yhtä tärkeä tehtävä on muistuttaa muita alueella oleilevia aikuisia siitä, että ihan jokaisella on oikeus julkiseen tilaan.”

Lisää blogitekstejä

Tilaa uutiskirjeemme