Bunkkeriksi kutsuttu porukka työskentelee päivittäin monenlaisten haastavien tilanteiden kanssa. He toimivat nuorten ja heidän lähipiiriensä kanssa rinnalla kulkien, konflikteja selvittäen ja elämää oikeille raiteille ohjaten. Mukana työskentelyssä on pitkä liuta yhteistyökumppaneita ja ammattilaisia eri aloilta.
.

Bunkkerin konfliktityöhön kuuluu kaksi toimintamuotoa: katusovittelu ja K-0 – kiusaamiseen puuttuva työ. Bunkkerin rikostyöstä voit lukea täältä.

 

Katusovittelu on sovittelutoimintaa, jossa sovittelijoina toimivat nuorisotyön ammattilaiset, jotka tarvittaessa jatkavat nuoren ja tämän perheen kanssa työskentelyä sovittelun päätyttyä. Menetelmää voidaan hyödyntää monisyisten konfliktien ratkomiseen.

K-0-toiminnan avulla puututaan pitkittyneisiin ja haastaviin koulukiusaamistapauksiin. Konfliktien selvittämisen ammattilainen kokoaa verkoston, jonka kanssa tilannetta selvitetään ja seurataan.

 

Aseman Lapset oli mukana viiden maan yhteisessä  Detached Youth Support -hankkeessa, jossa selvitettiin korona-ajan sosioekonomisia vaikutuksia Euroopassa keskittyen erityisesti sosiaalisesti syrjäytyneisiin nuoriin. Hankkeessa kerättiin parhaita nuoria tukevia käytäntöjä ja dokumentoitiin poikkeusajan seurauksia nuorten työllisyyteen ja koulutukseen.

Detached youthwork -projektin logo. jossa kasvomaskin kuva ja teksti

Kysy lisää!

Heikki Turkka

Heikki Turkka

tiimipäällikkö, Katusovittelu, K-0 ja Pasila
Anne Toivosen henkilökuntakuva

Anne Toivonen

kouluttaja, Katusovittelu

Mari Sirén

koordinaattori, K-0 valtakunta

Tilaa uutiskirjeemme

© 2020 Aseman Lapset ry