Pietron silmin

Terve! Nimeni on Pietro Saari ja työskentelen projektityöntekijänä Aseman Lapset ry:ssä. Toukokuussa aloitin työt kokoaikaisena Ripa-hankkeessa, ja aloitan samalla pienimuotoisen kirjoitussarjan työstä rikoksilla ja päihteillä oireilevien nuorten kanssa. Niistä haasteista ja onnistumisista, joita oma taustani työhön tuo sekä parityömallista ammattilaisen rinnalla.

Minulla on 20 vuotta kestänyt rikos- ja päihdetausta, joka on alkanut jo noin 10-vuotiaana. Nykyään olen raitis, olen ollut jo useamman vuoden. Olen itse ollut sijoitettuna ja alkoholisti-isän vaikutuksessa koko lapsuuden. No, se tarina on pitkä ja en nyt sitä tähän väliin viitsi avata, ehkä se aukeaa tulevissa kirjoituksissa.


 

Nuoria ei saa jättää yksin

Tällä viikolla on erityisesti ollut yksi tapahtuma mielessä.

Istuin Aseman Lasten toimistolla odottaen nuorta ja työkaveriani Vipeä tapaamiseen. Olin taas tapani mukaan tunnin ajoissa. Tykkään juoda kahvit ja laskeutua rauhassa tilaan aina ennen tapaamista.

Odotellessani saapui eräs toinen nuori työkavereideni Jessican ja Timon kanssa yllättäen. He olivat tulossa pojan kanssa oikeudenkäynnistä ja olivat hakeneet ruuat ja kävivät nälkäisinä niiden kimppuun. Hetken kuluttua nuori poistui ja jatkoimme keskustelua, jossa kävi ilmi, että he olivat olleet ainoat aikuiset paikalla oikeudenkäynnissä. Mikä on aivan karmeaa, sillä jos heitä ei olisi ollut, poika olisi ollut aivan yksin. Tämä herätti minussa paljon muistoja nuoruuden yksinäisistä hetkistä, ja siitä kuinka olisin tarvinnut aikuisia elämäni hankaliin tilanteisiin. Erityisesti mieleen on jäänyt pyörimään ensimmäinen putkareissu.

Meitä taisi olla 3 kaverusta siinä toilailemassa kamapäissämme, oltiin ehkä jotain 13-vuotiaita. Päädyimme poliisin kynsiin ja meidät vietiin putkaan odottamaan, että vanhempiimme saadaan yhteys ja meidät haetaan kotiin. Pikkuhiljaa muiden vanhemmat hakivatkin lapsensa. Mä jäin yksin odottelee omaa äitiäni. Olin peloissani ja yksin, vaikka esitinkin kovaa jätkää. Todellisuudessa se tilanne oli mulle tosi pelottava…

Kului muutama tunti eikä äitiä vieläkään kuulunut. ”Ei hitto, eiks se meinaa hakee mua”, ajattelin. Se oli jo tuolloin aivan loppu mun toilailuihin. Lopulta illalla komisario tuli ovelle, et saatiin sun mutsi kiinni. Se sano et pitäkää siellä vaan yötä, jos oppis jotain. Ajattelin, että se hylkäs mut. No, poliisi sanoi, että eihän me voida pitää sua täällä, ku oot niin nuori ja päästi mut kotiin, joka oli kivenheiton päässä. Se katseli siinä pihalla, että lähdin himaan päin.

Se kokemus on ollut mulle tosi traumaattinen. Vaikka mutsi ajatteli vaan antaa mulle opetuksen ja ollut hyvät aikeet taustalla. Todellisuudessa mun tunne tässä tilanteessa oli se, että mut on hylätty ja ei mua halua enää edes oma äiti tukea. Mun fiilis 13-vuotiaana oli, että kukaan aikuinen ei oo kiinnostunut miten mun käy. Vaikka todellisuudessa näin ei varmasti ollut, niin sillä tavalla mä sen koin.

Onneksi tällä alussa mainitulla nuorella oli Jessica ja Timo tukenaan, se on merkinnyt nuorelle varmasti valtavasti… Just tällaisten hetkien takia haluan suuntautua työhön nuorten pariin. Tämän nuoren ei tarvinnut olla yksin niin kuin mun on usein tarvinnut. Meidän pitää oppia isiemme virheistä. Sillä, että olen nuorena tuntenut kuvaamallani tavalla, on ollut kauaskantoiset vaikutukset, ja olen syrjäytymiseni myötä tullut maksamaan pitkän pennin yhteiskunnalle. Kaikista saamistani traumoista puhumattakaan.

Olen lyhyessä ajassa ymmärtänyt, että tätä työtä tehdäkseen pitää olla sinut itsensä ja menneisyytensä kanssa. Onneksi enää minunkaan ei tarvitse olla yksin. Pitkään olin, eikä se ole elämisen arvoista elämää.

Loppuun vielä aforismi jonka näin joskus Facebookissa: Ihminen tarvitsee ihmisen ollakseen ihminen ihmiselle.  Peace, love and unity. Ja joku kehtaa väittää, että eihän täällä muuta tehä ku syödään nuorten kanssa pizzaa… Over and out.

Ripa-hankkeessa ehkäistään nuorten rikos- ja päihdekierteiden syvenemistä yhdistämällä koulutettujen kokemusasiantuntijoiden ymmärrystä ammatilliseen toimintaan nuorten parissa.

Ripa-hankkeessa Laurea-ammattikorkeakoulun KEIJO-koulutuksen käyneet rikos- ja päihdetaustaiset kokemusasiantuntijat toimivat nuoria kohtaavien eri alojen ammattilaisten työpareina. Tavoite on löytää uusia keinoja nuorten toistuvaan rikos- ja päihdekäyttäytymiseen pureutumiseen sekä muutostahdon vahvistamiseen ja ylläpitoon.

Blogikirjoituksia

03.05.2021
Projektityöntekijä Pietro Saari. Terve! Nimeni on Pietro Saari ja työskentelen projektityöntekijänä Aseman Lapset ry:ssä. Toukokuussa aloitan työt kokoaikaisena Ripa-hankkeessa, ja aloitan samalla pienimuotoisen kirjoitussarjan työstä rikoksilla ja päihteillä oireilevien nuorten kanssa. Niistä haasteista ja onnistumisista, joita oma taustani työhön tuo sekä parityömallista ammattilaisen rinnalla.
17.03.2021
Liisa Lappalainen. Urheilussakin on tärkeää pohtia, millaista kulttuuria olemme rakentamassa. Mahdollistammeko myös negatiivisien tunteiden käsittelyn, vuorovaikutuksen ja tunnetaitojen oppimisen? Tarjoammeko tilaa tunteista keskustelemiselle?
13.01.2021
Anu Gretschel. Olin ladulla pohjoisessa, kuten tapaan olla lähes kaikkina vuoden päivinä, kun kuulin, että Aseman Lapset on viimein löytänyt uudet toimitilat Helsingin keskustasta. ”Tervetuloa yhteiskuntaan, nuoret”, ajattelin. Ladulle pysähtyneenä mietin, miksi ajattelin niin, onhan yhteiskunta sentään kaikkialla. Toisaalta onhan se myös keskustoissa. Pointti on siinä, että nuoret kuuluvat myös keskustaan.
25.11.2020
Ville Lehmuskoski, toimitusjohtaja, HKL. On korvaamattoman merkityksellistä yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta, kuinka hyvät edellytykset pystymme luomaan nuorille, jotta he onnistuvat elämissään. Aseman Lapset ry on tehnyt 30 vuotta arvokasta työtä muodostaessaan tämän tehtävän ympärille yhteen toimivan verkoston.

Tilaa uutiskirjeemme

© 2020 Aseman Lapset ry