Aseman Lapsilla on yhteinen unelma nuoret mukaan ottavasta yhteiskunnasta, jossa nuoret huomioidaan arvokkaina yhteiskunnan jäseninä. Nuoren sosiaalinen status, syrjäytymiseen johtanut syy tai näkyvä tai näkymätön oireilu eivät saa vaikuttaa nuoren kohtaamiseen ja kohteluun. Kohdennamme toimintaamme sinne, missä nuoret ovat.
Järjestömme konfliktitiimi koostuu kahdesta eri toiminnosta: katusovittelu ja kiusaamiseen ja kouluväkivaltaan puuttuva K-0 työ. Nyt haemme sovittelija-kouluttajaa katusovittelun työmuotoon.
Katusovittelussa sovitellaan nuorten riita- ja rikosasioita Uudenmaan alueella, koulutetaan kasvatusalan ammattilaisia nuorten konfliktien katusovittelijoiksi sekä kehitetään nuorten sovittelukäytäntöjä yhteistyöverkostoissa.
Tarjoamme sinulle ainutlaatuisen mahdollisuuden työskennellä nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Työsi sisältöä pystytään myös muokkaamaan omien vahvuuksiesi mukaisesti. Oman tiimisi lisäksi sinulla on tukenasi koko Aseman Lasten laaja osaaminen.
Täällä sinua odottaa kannustavat työkaverit ja joustava työyhteisö. Tartumme haasteisiin ripeästi ja työyhteisömme on aina valmis auttamaan toisiaan. Arjestamme ei puutu iloa ja välittämistä.
Käytössämme ovat HSL:n työsuhdematkalippu, laajat työterveyspalvelut sekä lounas-, kulttuuri-, liikunta-, hieronta- ja hammaslääkäriedut. Järjestömme tarjoaa myös mahdollisuuden puhelinetuun sekä henkilökohtaiseen kouluttautumiseen.
Työpaikkasi sijaitsee Helsingissä, mutta työ on liikkuvaa Uudenmaan alueella. Osan työstä voi tehdä sovitusti myös etätyönä. Työaika on 37,5 tuntia/vko. Työtä tehdään vaihtelevina aikoina, myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Aseman Lapset noudattaa yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.
Toivomme sinun voivan aloittaa tehtävässä mahdollisimman pian. Tehtävä on määräaikainen 31.12.2025 asti, sisältäen 3 kuukauden koeajan. Määräaikaisuudesta huolimatta työsuhdetta voidaan mahdollisesti jatkaa rahoituspäätöksen varmistumisen jälkeen. Palkkaus perustuu rahoituspäätöksen reunaehtojen mukaiseen realistiseen palkkatoiveeseen. Tehtävään valittavan on esitettävä lasten kanssa työskentelevältä vaadittava rikostaustaote.
Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolien edustajia sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
Työaika: Työaika on 37,5 tuntia/vko. Työtä tehdään vaihtelevina aikoina, myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Paikka:Työpaikkasi sijaitsee Helsingissä, mutta työ on liikkuvaa Uudenmaan alueella. Osan työstä voi tehdä sovitusti myös etätyönä.
Työn kesto: Tehtävä on määräaikainen 31.12.2025 asti, sisältäen 3 kuukauden koeajan. Toivomme sinun voivan aloittaa tehtävässä mahdollisimman pian.
Haluaisimme kuulla lisää osaamisestasi! Lähetä hakemuksesi sekä ansioluettelosi pikimmiten, viimeistään 22.4. klo 15.00 konfliktityön päällikkö Emmi Wallinille osoitteeseen emmi.wallin@asemanlapset.fi otsikolla ”Työhakemus, Katusovittelu”. Saatamme olla yhteydessä hakijoihin jo hakuaikana.
Haastattelut tehtävään järjestetään 24.4., 28.4. ja 29.4. klo 13–17 välisenä aikana.
Kysy lisää:
Aseman Lapset on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton valtakunnallinen järjestö.
Lue lisää järjestön toiminnasta