Aseman Lapset ja SOS-Lapsikylä kutsuu osallistujat oman työn reflektoinnin äärelle nuorten haastavan ja suorastaan huonon käytöksen kanssa työskentelystä, sen haasteista ja kompastuskivistä.
Nuorten, tai alati muuttuvan porukan, käytös haastaa aikuisia monessa tilanteessa. Niin koulut kuin vapaa-ajan toimijatkin tuottavat puhetta ja kokemuksia siitä, ettei käyttäytymisen pelisäännöt ole hallussa ja tilanteet eskaloituvat, myös nuorten ja aikuisen välillä. Nuoret taas kokevat tulevansa poisheitetyiksi, ulossuljetuiksi eri toimintaympäristöistä ja luottamus aikuiseen heikkenee.
Luennolla pureudutaan huonon käytöksen juurisyihin ja siihen, miksi nuoruudessa tilanteet usein eskaloituvat. Lisäksi pohdintaan ammattilaisen roolia haastavissa tilanteissa ja erityisesti siinä, minkälaisia seurauksia ulossulkevilla toimenpiteillä on. Luennolla nostetaan esiin toimivia käytäntöjä haastaviin tilanteisiin tarttumiseksi ja niistä selviämiseksi.
Puhumassa: Emmi Wallin ja Eliisa Ahlstedt Aseman Lapsilta ja Jasmin SOS-Lapsikylästä
Tila: Duetto 1, Tampere-Talo
Ohjelmassa sukelletaan alle 15-vuotiaiden rikoksiin ja keskustellaan siitä, miten heitä voidaan tukea ja ohjata oikealle tielle. Helsingin yliopiston apulaisprofessori ja kriminologi Markus Kaakinen kuvaa nuorisorikollisuuden kehitystä ja tilannekuvaa, ja Aseman Lasten rikos- ja konfliktityön asiantuntija Heikki Turkka tiiminsä kanssa tuo esiin käytännön kokemuksia nuorten kanssa tehdystä työstä. Miten tutkimustieto ja kentän arki kohtaavat? Miten voimme yhdessä rakentaa ratkaisuja ja tunnistaa ryhmien merkitys rikoksissa? Ohjelma tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua keskusteluun, jossa asiantuntemus ja käytännön työ yhdistyvät luomaan suuntaviivoja ja konkreettisia keinoja rikosten ennaltaehkäisyyn.
Puhumassa: Heikki Turkka Aseman Lapsilta ja Markus Kaakinen Helsingin yliopistolta
Tila: Aaria, Tampere-Talo
Uutisen pääkuva: Ada Kairavuori.
Ohjelmien kuvat: Nuorisoala, NUORI2025.