Vapaa-aika on tärkeää niin nuorelle kuin aikuiselle. On hyvä viettää aikaansa itselle tärkeiden ihmisten kanssa ja tehdä asioita, joista tulee hyvä olo. Julkiset tilat mahdollistavat nuorten hengailun kavereiden kanssa, uusien tuttavuuksien luomisen ja ympäröivään elämään liittymisen. Vapaa-ajan viettoon julkisilla paikoilla liittyy kuitenkin myös riskitekijöitä, joista vanhempien olisi oltava tietoisia, kirjoittaa Aseman Lasten yhteisökehittäjä Eliisa Ahlstedt blogikirjoituksessaan.

Löytävän nuorisotyön tekijät menevät nuorten vapaa-ajanviettopaikkoihin, tarkkailevat tilannetta, juttelevat nuorten kanssa, ja toisinaan otetaan yhteyttä myös huoltajiin. Usein he hämmästyvät, kun heille kerrotaan missä nuori on.

Nuorten turvallisen vapaa-ajan pohdinnassa tulee ottaa huomioon nuorten ikä sekä kyky ohjata omaa tekemistään ja huomioida muut liikkujat, paikka, kellonaika, muut paikallaolijat sekä se, onko paikalla nuorten kanssa työskenteleviä aikuisia. Jos nuoret esimerkiksi hengaavat kauppakeskuksessa kello 11 arkipäivänä, on syytä aikuisten selvittää pitäisikö nuoren tuolla hetkellä olla koulussa. Jos nuori ystävineen taas on kauppakeskuksessa kello 17, jossa on paljon aikuisiakin liikkeellä, on todennäköistä, että tässä vietetään juuri oikeanlaista vapaa-aikaa ja apukin on tarpeen vaatiessa lähellä.

Hengaamisella on tärkeä tehtävä murrosikäisen kasvussa, nuoren on tärkeää saada lojua ja olla ikäistensä kanssa. Aikuisten tehtävä on tsekata, että puitteet ovat kunnossa eivätkä riskit kasva hyötyjä suuremmiksi.
Kun kello painuu myöhäisempään iltaan ja suurin osa ihmisistä siirtyy iltatoimiin, jäävät nuoret usein vaikkapa liikenteen solmukohtaan eli jollekin asemalle sellaisten ihmisten kanssa, joiden elämänhallinta ei välttämättä ole hanskassa. Tällöin riskit automaattisesti kasvavat ja on mahdollista, että nuoret joko ajautuvat tai hakeutuvat tilanteeseen, jossa he vaarantuvat jollain tavalla eivätkä omat keinot riitä tilannetta selvittämään.

Me löytävässä nuorisotyössä uskomme, että hengaamisella on tärkeä tehtävä murrosikäisen kasvussa, nuoren on tärkeää saada lojua ja olla ikäistensä kanssa. Aikuisten tehtävä on tsekata, että puitteet ovat kunnossa eivätkä riskit kasva hyötyjä suuremmiksi.

Julkinen liikenne mahdollistaa nopean siirtymisen paikasta toiseen kaverin ehdotuksen perässä. Moni nuori hakee seikkailua ja käy kokeilemassa rajojaan esimerkiksi vaihtamalla tutun lähiön suurempaan ja vilkkaampaan kaupunginosaan. Avoimella keskustelulla nuoren kanssa tässä kaikessa vilskeessä on mahdollista pysyä mukana.

On tärkeää löytää omalle nuorelle sopivat rajat ja mahdollisuudet. Toiset nuoret esimerkiksi osaavat hakeutua kotiin kun tulee nälkä, toiset jäävät tunneiksi hengailemaan kavereiden kanssa ja sinnittelevät ehkä kourallisella sipsejä tai hörpyllä energiajuomaa, jotta eivät jäisi paitsi mistään. Jos vaikkapa asemalla vietetty aika kipuaa yli neljän tunnin, on päivän selvää, että nälkä voisi olla. Eikä nuori välttämättä ole tuon neljän tunnin aikana istunut hetkeäkään. Näissä hetkissä nuori kaipaa ”syntipukkia” johon vedota, jotta hengailun voi katkaista ja lähteä vanhemman käskystä välillä kotiin.

Käy keskusteluja nuoren kanssa hänen vapaa-aikaansa liittyen ja sopikaa yhdessä rajoista ja toimintatavoista. Jos olet huolissasi nuoren ajanvietosta, voit ottaa yhteyttä esimerkiksi löytävän nuorisotyön työntekijöihin tai oman paikkakuntasi nuorisotyöntekijöihin.

Eliisa Ahlstedt

Yhteisökehittäjä, löytävä nuorisotyö, Aseman Lapset ry 

Tilaa uutiskirjeemme