Koulujen perinteinen haaste on ollut saada vanhemmat osallistumaan vanhempainiltoihin ja muihin koulun järjestämiin tapahtumiin. Itä-Vantaalla annettiin yläkoulujen oppilaiden suunnitella ja järjestää tapahtumat vanhemmille – ja tämä toimi!

 

Kodin ja koulun sekä vanhempien välinen toimiva yhteistyö on todella merkittävä lapsen hyvinvoinnin ja opiskelumotivaation edistäjä. Havukosken ja Koivukylän koulujen seiskaluokkalaiset tarttuivat haasteeseen: miten saada vanhemmat koolle koululle ja kiinnostumaan koulun arjesta?

Osana Hyvän arjen rakentajat -ohjelmaa järjestettyjä tilaisuuksia lähti toteuttamaan yhteensä peräti 35 seiskaluokkalaista. Ohjelman myötä nuorille oli mahdollista maksaa koulupäivien ulkopuolella tehdystä työstä korvaus, mikä lisäsi monen osallistumisintoa.

Aiheet ja tilaisuuksien kulku annettiin nuorten ideoitavaksi ja lopputulos oli kaikkea muuta kuin perinteinen vanhempainilta.

Kahvittelua ja kehuja

Nuorten suunnitelmista syntyi monipuolinen ja toimiva kokonaisuus. Vanhemmat pääsivät heittäytymään mukaan Kahoot-kisailuihin ja bingoon sekä kokeilemaan taide-, peli- ja pakohuonepajoja. Yhdessä työpajassa pureuduttiin kiusaamisen ehkäisyyn. Pikkusisaruksille oli järjestetty omaa ohjelmaa, kuten satutuokioita, kasvomaalausta ja leikkejä. Kahviosta sai herkkuja, ja siellä sai vaihtaa kuulumisia kaikessa rauhassa.

Yksi illan koskettavimmista hetkistä oli, kun nuoret kirjoittivat kiitollisuuden sanoja ja kehuja omille vanhemmilleen ja vanhemmat puolestaan lapsilleen. Pienistä viesteistä rakentui iso kollaasi ja muistutus siitä, miten tärkeää on huomata ja sanoa hyviä asioita ääneen.

Ymmärryksen lisääntymistä ja yhteistyön tiivistymistä

Tilaisuuksiin osallistui 76 vanhempaa, joista monet eivät aiemmin olleet osallistuneet koulun tapahtumiin. Vanhemmat tutustuivat toisiinsa, ja nuoret saivat arvokasta työkokemusta ja itseluottamusta.

Projektien myötä nuorten osallisuus vahvistui ja heidän ylpeytensä omasta työstä kasvoi. Samalla kynnys jatkaa yhteistä työskentelyä madaltui. Tilaisuudet toivat mukanaan myös monikulttuurisia kohtaamisia, jotka lisäsivät ymmärrystä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kokonaisuudesta syntyi lämmin ja positiivinen kuva siitä, että koulu ja perheet voivat todella tehdä asioita yhdessä.

Vanhempien palaute tapahtumista oli yksiselitteisen myönteistä ja ennen kaikkea nuorten into tarttui kaikkiin. Projektit osoittivat, että kun nuorille annetaan vastuuta ja luottamusta, he rakentavat tilaisuuden, joka kiinnostaa vanhempia ja vahvistaa yhteyttä kodin ja koulun välillä. Nämä eivät olleet vain vanhempainiltoja, vaan tärkeitä koko perheen ja koulun kohtaamisen paikkoja.

Kysy lisää!

Armi Wallénin profiilikuva.

Armi Wallén

vanhemmuuden tuen suunnittelija, Hyvän arjen rakentajat
  • Hyvän arjen rakentajat -ohjelma
Kolme eriväristä lappua pöydällä, joissa lukee nuorten kirjoittamia kehuja vanhemmilleen.

”Olen kiitollinen siitä, että äitini on
kiltti ja kannustava.”

Nuoret kirjoittivat kehuja ja kiitoksia vanhemmilleen seiskaluokkalaisten järjestämässä vanhempainillassa.

 

 

Hyvän arjen rakentajat -ohjelma toimii Vantaan Havukosken alueella yhdentoista järjestön voimin rakentaen turvallisempaa arkea lapsille, nuorille ja ikääntyville. Aseman Lasten osuus ohjelmasta painottuu vanhempien tukemiseen. Ohjelman koollekutsujana ja päärahoittajana toimii Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö.

Koulujen kanssa tehtävän yhteistyön lisäksi toimintakauden 2023–2025 aikana on järjestetty myös esimerkiksi säännöllistä vanhempaintoimintaa ja -tapaamisia paikallisten urheiluseurojen lasten vanhemmille. Oppilaiden suunnittelemat koulujen tapahtumat järjestettiin keväällä 2025. 

Hyvän arjen rakentajat -logo

Tilaa uutiskirjeemme