Pietron silmin: 

Isättömii poikii

 

Tällä kertaa halusin kirjoittaa itsellekin vaikeasta aiheesta eli isästä. Tai ehkä ennemminkin sen puutteesta, ja sen vaikutuksista rikoksilla ja päihteillä oireilevien nuorten elämässä. Paljon puhutaan aina, että lapselle tärkein henkilö on lapsen äiti ja onhan se osittain kai tottakin.

Mutta työssäni ja omassa elämässäni olen tullut huomanneeksi, että juuri isän puuttuminen tai tämän vajavaiset kyvyt hoitaa isän roolia on yksi yleisimpiä yhdistäviä tekijöitä rikoksilla ja päihteillä oireilevilla nuorilla. Olen päätynyt siihen, että isä on vähintään yhtä tärkeä kuin äiti, ja että jokainen lapsi ansaitsee myös tasapainoisen isän, josta voi ottaa mallia miehen rooliin kasvamisessa.

Taas muhun ja mun lapsuuteen. Mun faija ja mutsi erosivat, kun olin kaksivuotias. Ennen kouluikää mulla ei ole muistoja mun isästä, johtui varmaan siitä, että ei se mua käynyt eron jälkeen kattomassa. Muistan silti, kuinka jo silloin sitä rakastin, sehän oli mun isä. No taisin olla noin kahdeksanvuotias, kun se sit palaili mun elämään enemmän säännöllisesti. Aina kännissä. Niillä oli mutsin kanssa semmoinen diili, että faija vei mua treeneihin, kun mutsi oli töissä. Muistan aina kun toivoin, ettei se pääsisi tulemaan, ja aina kun se tuli, se nolasi mut huutelemalla jurripäissään katsomossa. Ei se pahalla, ei se vaan tajunnut.

Mieluummin raahasin painavan lätkäkassin itse hallille kolmen kilometrin päähän ja sainhan sen hyvin vietyä pulkalla, jos oli lunta. Silti edelleen rakastin mun isää, sehän oli mun isä. Tätä jatkui aina 15-vuotiaaksi asti. En sinä aikana ollut tietoinen mun isän touhuista, mutta kun 15-vuotiaana mutsi sai tarpeekseen ja jouduin muuttamaan isän luo, ne selvis mulle.

Olin valmis narkomaani jo silloin. Pian kävi ilmi, että sen lisäksi, että isä oli alkoholisti, oli sillä monenlaista muuta hämäräpuuhaa, oli firmoja ja viinan myyntiä. Pianhan sitten yhdessä alettiin tehdä rikoksia. Eikä se sitäkään pahalla, ei vaan tajunnut. Mut ei siitä enempää. Ehkä sit joskus.

Mutta muhun se on vaikuttanut monella tapaa, että mulla ei oo ollut miehen mallia. Esimerkiksi mun lapsilleni oon halunnut olla hyvä isä ja tehdä asiat toisin kuin mun isä. Mutta eihän mua ollut kukaan opettanut miten olla isä. Miten oisin voinut oppia. Vasta pikkuhiljaa olen alkanut ymmärtää, mitä on olla isä ja onneksi mulla on aikaa vielä luoda lasteni kanssa sellainen suhde, jonka oon aina halunnut.

Tässä hyvä esimerkki siitä, miten ylisukupolvisuus toimii. Ei opita, kun ei ole opettajaa. Näin syntyy isättömiä poikia. Onneksi itse olen saanut katkaistua ajoissa, monet ei saa. Rakastin mun isää aina niin kuin poika vaan isäänsä voi rakastaa ja se oli mulle tärkeä. Ei vaan ollut kykyjä olla sellainen isä minkä oisin tarvinnut, minkä jokainen tarvitsee.

Meidän järjestössä pidän siitä, että meillä on paljon miehiä tekemässä nuorten kanssa duunia. Ei me mitään isää voida kellekään leikkiä. Kaikilla on vain yksi isä. Mutta voidaan näyttää jonkun tason miehenmallia. Koska monella heistä ei ole sitä omasta takaa. Over and out….

Ps. Mun lapsuudenkavereista 90 prosenttia oli näitä ns. isättömiä poikia. Eli isä oli kuollut, muuten poissa tai sitten vaan ei ollut kykyjä hoitaa isän roolia niin kuin se pitäisi hoitaa.

 

Pietro Saari

Terve! Nimeni on Pietro Saari ja työskentelen projektityöntekijänä Aseman Lapset ry:ssä. Toukokuussa aloitin työt kokoaikaisena Ripa-hankkeessa, ja aloitan samalla pienimuotoisen kirjoitussarjan työstäni rikoksilla ja päihteillä oireilevien nuorten kanssa. Niistä haasteista ja onnistumisista, joita oma taustani työhön tuo sekä parityömallista ammattilaisen rinnalla.

Minulla on taustallani 20 vuotta kestänyt rikos- ja päihdekierre, joka on alkanut jo noin 10-vuotiaana. Olen ollut sijoitettuna ja alkoholisti-isän vaikutuksessa koko lapsuuden. Nykyään olen raitis, olen ollut jo useamman vuoden.

 


Ripa-hankkeessa ehkäistään nuorten rikos- ja päihdekierteiden syvenemistä yhdistämällä koulutettujen kokemusasiantuntijoiden ymmärrystä ammatilliseen toimintaan nuorten parissa.

Ripa-hankkeessa Laurea-ammattikorkeakoulun KEIJO-koulutuksen käyneet rikos- ja päihdetaustaiset kokemusasiantuntijat toimivat nuoria kohtaavien eri alojen ammattilaisten työpareina. Tavoite on löytää uusia keinoja nuorten toistuvaan rikos- ja päihdekäyttäytymiseen pureutumiseen sekä muutostahdon vahvistamiseen ja ylläpitoon.

 

Blogikirjoituksia

20.09.2021
Projektityöntekijä Pietro Saari. Tässä taannoin kirjoitin siitä, miten näiden meidän nuorien kanssa pitää aina joskus ajatella laatikon ulkopuolelta ja tehdä vähän ekstraa. Nyt ajattelin kertoa, mitä se ekstra mun mielestä on. Meillä on työssämme paljon yhteistyökumppaneita, ja usein myös he ovat valmiita tekemään vähän ekstraa ja hieman venymäänkin. 
02.09.2021
Projektityöntekijä Pietro Saari. Mä en oo ainoa, joka kärsii tällä tapaa koulussa. Jokainen voi miettiä miltä tää kaikki tuntuu esimerkiksi 7–8-vuotiaasta lapsesta, jolla on samankaltaisia oppimisvaikeuksia kuin mulla.
17.08.2021
Projektityöntekijä Pietro Saari. Olemme kesän aikana aloittaneet nuortenporukan kanssa nyrkkeilyharrastuksen, joka alkoi yhden nuoren halusta kokeilla lajia. Kirjoitukseni aiheesta sai alkunsa muutamien ihmisten ihmetyksestä liittyen toiminnasta saatuihin hyötyihin.
05.08.2021
Projektityöntekijä Pietro Saari. Media ja kustantamot kertovat tarinoita ganstereista ja nostavat jalustalle entisiä rikollisia niin lehtijutuissa kuin kirjojen kansissa. Ihannoidaan ja kerrotaan kiillotettu kuva siitä maailmasta.

Tilaa uutiskirjeemme

© 2020 Aseman Lapset ry