Näillä näkymin toimintaa jatketaan 2.6. saakka – tilannetta arvioidaan kevään mittaan ja toimintaa mukautetaan tarpeen mukaan.

Ensimmäinen toimintailta on ke 12.4. mutta varsinaisesti säännöllinen toiminta pyörähtää käyntiin 26.4. Bussilla työskentelee Aseman Lasten julkisissa tiloissa toteutettavan nuorisotyön tiimin lisäksi myös Järvenpään nuorisopalveluiden työntekijöitä sekä Walkers-vapaaehtoisia. Muita tahoja kutsutaan bussille tarpeen mukaan.

Toiminnalla pyritään tavoittamaan etenkin sellaisia nuoria, jotka eivät ole nuorille suunnattujen palvelujen piirissä. Alueella on alkamassa kaupungin oma erityisnuorisotyön projekti. Yhteistyöllä pyritäänkin vauhdittamaan myös projektia ajatellen nuorten tavoittamista ja kiinnittämään heitä alueen nuorisotyöntekijöihin. Toimintailtojen aikana myös jalkaudutaan aktiivisesti lähiympäristöön.

Walkers-bussi on osa Aseman Lasten julkisissa tiloissa toteutettavan nuorisotyön kokonaisuutta. Nuoret voivat tulla linja-autosta nuorten kohtaamispaikaksi muunnetulle bussille hetkeksi hengähtämään tai viihtymään pidemmäksi aikaa.

Bussilla käydään arkisia keskusteluja esimerkiksi koulunkäynnistä tai ihmissuhdehuolista. Reilulla ja arvostavalla lähestymistavalla rakennetaan luottamusta ja saadaan hyväksyntä toimia nuorten parissa. Tavoitteena on kiinnittää heitä alueen palveluihin ja puuttua erilaiseen riskikäyttäytymiseen. 

Eliisa Ahlstedtin profiilikuva.

Eliisa Ahlstedt

toimintavastaava
  • Löytävä nuorisotyö ja Walkers-bussi
  • Sawian-hanke

Tilaa uutiskirjeemme