”Nuoruus on hienoa aikaa, kun koetaan mielettömiä tunteita ekaa kertaa. On siistiä, että oma lapsi on nuoruusikäinen”, muistuttaa keskustelua alustamassa ollut Minttu Oinonen, Friends-ohjelman suunnittelija-kouluttaja Aseman Lapsilta.
Espoon Nuorisotyö Raiteilla -hankkeesta Ville Sirviö puolestaan kannustaa 112-sovelluksen lataamiseen, jotta tarvittaessa nuori saa hälytettyä apua paikalle, vaikkei tarkalleen tietäisi missä juuri silloin on.
“Harvoin sitä itsekään tarkalleen tietää minkä kadun risteyksessä kaupungilla liikkuu. Sovelluksen paikannusominaisuus on todella kätevä, varsinkin jos nuoret liikkuvat uusilla alueilla”, komppaa Eliisa Ahlstedt, löytävän nuorisotyön toimintavastaava Aseman Lapsilta.
Sirviö ja Ahlstedt ovat jalkautuvan nuorisotyön ammattilaisia, jotka kohtaavat nuoria päivittäin liikenteen solmukohdissa pääkaupunkiseudulla. Oinonen puolestaan kouluttaa lasten ja nuorten kanssa toimivia ammattilaisia tunne- ja vuorovaikutustaitojen saralla Friends-ohjelman mukaisesti.
Keskusteluun osallistuneet vanhemmat kaipailivat yläasteikäisten nuorten vanhempien kanssa vertaistukea. “Kannattaa pyytää lasten kavereiden ja kaverien vanhempien puhelinnumerot, vaikka se olisi kuinka noloa”, kommentoi eräs osallistuja.
Toinen puolestaan vinkkasi vanhempainyhdistyksiin kuulumisesta: “Ehdottomasti liputan koulun vanhempainyhdistyksen toimintaan kuulumista. Ja sitä, että on tosi tärkeää että (luokan) vanhemmat tuntevat toisensa, tai että heillä on ainakin mahdollisuus saada toisiinsa yhteys. Ennemmin tai myöhemmin tulee tilanne, kun yhteyttä tarvitsee.”
Syyskuun lopulla järjestettiin Aseman Lasten avointen vanhempainiltojen ensimmäinen osa. Seuraavan vanhempainillan 28.10. Mitä sitten kun nuori tekee jotain tyhmää? -tapahtuman tiedot löytyvät tapahtumakalenterista.