Matkailuautosta liikkuvaksi nuorten kohtaamispaikaksi muunnettu Walkers-auto eli Wauto aloittaa toimintansa Imatralla elokuun loppupuolella. Wauton avulla tuodaan turvallisia aikuisia nuorten luo, sinne missä he viettävät aikaansa. Imatran alueella toimintaan joulukuun alkupuolelle saakka.
Liikkuvalla nuorisotyöllä mennään sinne, missä nuoret ovat. Wautossa on tarjolla kahvia, pelejä ja juttuseuraa sekä tarvittaessa kohdennettua tukea ja ohjausta. Leijonaksi nimetty auto on yksi kuudesta eri puolilla Suomea toimivasta Wautosta.
– Toivomme, että Wauton avulla tavoitetaan niitäkin nuoria, jotka eivät nuorisotiloilla käy tai ole yleensä kiinnostuneita heille järjestetystä ohjelmasta. Pyrimme liikkumaan Imatran keskustan, Rajapatsaan ja Mansikkalan alueilla kahdesta neljään iltaa viikossa, seurakunnan nuorisotyönohjaaja Tomi Hämäläinen kertoo.
Leijonan kyydissä matkaa nuorisotyöntekijöiden lisäksi myös vapaaehtoistyöntekijöitä eli wapareita. Nämä elokuussa koulutetut aikuiset tekevät vapaaehtoistyötä nuorten parissa nuorisotyön ammattilaisten rinnalla. Toimintaa tukemaan ja yhteistyökumppaneiksi kaivataan myös yrityksiä.
Wautot omistaa ja niiden toimintaa koordinoi Aseman Lapset ry. Imatralla toimintaa operoi yhteistyössä seurakunta ja kaupungin nuorisopalvelut. Mukana yhteistyössä ovat myös monet muut nuorten parissa toimivat tahot. Wauto on toiminut aiemmin lyhyen jakson Imatralla ja lähialueilla vuonna 2018.
Ennen Wauton toimintakauden alkua koulutetaan sekä ammattilaisverkostoa että uusia vapaaehtoistyöntekijöitä. Varsinainen toiminta alkaa viikolla 34.
Walkers-toiminta on Aseman Lapset ry:n kehittämää ennaltaehkäisevää nuorisotyötä, joka perustuu vapaaehtoisten aikuisten antamaan aikaan ja läsnäoloon.
Wauto-toiminta on osa Walkers On Wheels 2 -hanketta. Hanke on rahoitettu veikkausvoittovaroin opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksella sekä Brita Maria Renlund säätiön, Eevi ja Emil Tannisen säätiön ja Osuuspankin avustuksella. Autot on hankittu opetus- ja kulttuuriministeriön, Suomen Lions-liiton, Eevi ja Eemil Tannisen säätiön sekä Brita Maria Renlund säätiön rahoituksella. Hankkeessa toimitaan kuudella autolla eri puolilla Suomea ja juurrutetaan liikkuvan nuorisotyön menetelmiä eri alueille. www.asemanlapset.fi
Lisätietoja:
Tomi Hämäläinen, nuorisotyönohjaaja, Imatran seurakunta, p. 044 400 4243
Niina Kupiainen, Nuorten palvelut tiimivastaava, Imatran kaupunki, p. 020 617 7201
Tuomo Kantele, hankekoordinaattori, Aseman Lapset ry, p. 041 3131 148
Kuvia Leijona-Wautosta löytyy täältä: Leijona