Aseman Lapset ry:n ylläpitämä Walkers-kahvila Helsingin Kampissa on avoinna 13–17-vuotiaille nuorille joka arkipäivä. Nyt Walkers on avoinna perjantaisin aiempaa myöhempään, klo 16–21.
– Monen nuoren arjessa ruudut ja seuraajamäärät korostuvat, ja aito läsnäolo ja hyväksyvä katse taas jäävät vähemmälle. Walkersissa pysähdytään sen äärelle, mikä tekee meistä ihmisiä – kohtaamaan toisiamme, Helsingin Walkersin päällikkö Mauri Mujunen sanoo.
Viime vuosina on yhä useammin havaittu, että osalle nuorista uusien ihmissuhteiden luominen on haastavaa. Esimerkiksi peruskoulun jälkeen paikkaansa uudessa yhteisössä etsivän voi olla vaikea ottaa kontaktia tuntemattomiin ihmisiin. Tämä heijastaa laajempaa ilmiötä sosiaalisten taitojen harjoittelun tarpeesta nuorten arjessa.
– Walkersissa haluamme madaltaa tätä kynnystä ja tarjota paikan, jossa voi harjoitella muiden kanssa olemista turvallisesti ja omassa tahdissa. Monelle nuorelle arkisen jutustelun aloittaminen ja omista asioista kertominen on vaikeaa ja aikuinen voi pienin elein ja sanoin kannustaa tässä, Mujunen sanoo.
Osa nuorista piipahtaa kahvilalla silloin tällöin, osalle Walkers taas tarjoaa tärkeän arjen yhteisön, johon kiinnitytään vuosiksi. Walkersiin nuori saa tulla yksin tai kavereiden kanssa ja poiketa vaikka koulun jälkeen tekemään läksyjä. Halutessaan nuori saa olla kahvilassa myös omissa oloissaan.
Paikalla on aina turvallisia aikuisia, niin nuorisotyön ammattilaisia kuin vapaaehtoisiakin, jotka antavat aikaansa nuorille ja joiden kanssa he voivat jutella mielen päällä olevista aiheista. Nuorten kanssa käsiteltävät aiheet vaihtelevat kevyestä kuulumisten vaihdosta hyvinkin rankkoihin tilanteisiin. Kuuntelemisen ja tuen lisäksi nuoria ohjataan tarvittaessa myös muihin palveluihin.
Sukupolvien välinen vuorovaikutus on myös tärkeä osa Walkers-toimintaa.
– Moni vapaaehtoisista aikuisista kertoo, että nuorten kanssa jutteleminen avartaa omaa maailmankuvaa ja tuo toivoa tulevaisuuteen. Nuoret puolestaan listaavat aikuiset Walkersin parhaaksi asiaksi, hyvänä kakkosena tulee paikan tunnelma, Mauri Mujunen kertoo.
Walkers-kahvila on avoinna 13–17-vuotiaille nuorille maanantaista torstaihin klo 14–19 ja perjantaisin klo 16–21. Paikalla on aina turvallisia aikuisia.
Walkers Helsinki sijaitsee Kampin kauppakeskuksen kupeessa, osoitteessa Urho Kekkosen katu 4–6. Tarjolla on edullista pikku purtavaa ilman ostopakkoa.
Viime vuonna 30 vuotta täyttänyt Walkers-toiminta on Aseman Lasten kehittämää matalan kynnyksen nuorisotyötä, joka perustuu ammattilaisten ja vapaaehtoisten aikuisten antamaan aikaan ja läsnäoloon.

