Hakuaikaa jatkettu, jo saapuneet hakemukset huomioidaan rekrytoinnissa.

Aseman Lasten Stea-rahoitteisen löytävän nuorisotyön ja Walkers-bussin tiimin toimintaympäristö on julkiset ja puolijulkiset tilat pääkaupunkiseudulla sekä kehyskunnissa. Työ kohdentuu näissä toimintaympäristöissä aikaansa viettäviin 10–20-vuotiaisiin nuoriin ja heidän yhteisöihinsä.

Työ perustuu kohtaamiselle sekä turvallisten aikuisten läsnäololle nuorten vapaa-ajalla. Tarvittaessa tartutaan tarvittavin toimenpitein erilaisiin ilmiöihin sekä yksittäisten nuorten tai porukoiden tarpeisiin. Toiminnassa tehdään yhteistyötä yli organisaatio- ja sektorirajojen esimerkiksi poliisin, järjestyksenvalvonnan, koulujen ja sosiaalityön kanssa.

Keskeistä työssä on liikkuva työ Walkers-bussin avulla, jalkautuva työ nuorten parissa, tarvittaessa ryhmä- ja yksilötyö nuorten kanssa, laaja-alainen verkostotyö sekä tiedontuotanto ja viestintä. Toiminnassa on myös mukana vapaaehtoisia aikuisia, joiden ohjaaminen kuuluu tehtävään. Työ sisältää myös kouluttamista ja esiintymistä erilaisissa tilaisuuksissa.

Työ edellyttää nuoriso- tai sosiaalialan (nuoriso-ohjaaja, yhteisöpedagogi, sosionomi) tai vastaavaa tutkintoa, vähintään muutaman vuoden kokemusta sekä nuorten että eri alojen ammattilaisten kanssa työskentelystä, palvelujärjestelmän tuntemusta, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä toimia nopeasti vaihtuvissa tilanteissa.

Arvostamme kehittämishalua, aloitteellista, toimeen tarttuvaa työotetta ja katsomme eduksi aiemman kokemuksen katutyöstä. Olet myös valmis raportoimaan säännöllisesti omasta työstäsi. Työ sisältää ilta- ja viikonlopputyötä keskimäärin kolme iltaa viikossa eri alueilla pääkaupunkiseudulla.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen toimintaympäristön ja hyvät mahdollisuudet kehittää osaamistasi. Pääset myös vaikuttamaan oman työsi sisältöön. Työssäsi sinulla on tukena oman tiimin lisäksi muun järjestön osaaminen. Tarjoamme kivat työkaverit ja joustavan työyhteisön. Käytössämme ovat muun muassa laajat työterveyspalvelut sekä lounas-, kulttuuri- ja liikuntaetuudet.

Tehtävään voit hakea viimeistään su 8.1.23 lähettämällä hakemuksen ansioluetteloineen sähköpostilla eliisa.ahlstedt@asemanlapset.fi. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten toimithan ripeästi! Ensimmäiset haastattelut järjestetään jo ensi viikolla ke 11.1. 13–16 välisenä aikana tai sopimuksen mukaan osoitteessa Annankatu 26A, 00100 Helsinki.

Mainitse hakemuksessa myös palkkatoiveesi. Työ on määräaikainen ja kestää 31.12.2023 saakka. Toivomme, että voit aloittaa työssä mahdollisimman pian. Työssä noudatetaan yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolien edustajia sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. Eduksi luetaan C-ajokortti tai sen ajamiseen pitää olla valmius työnantajan tuella. Tarkistamme haastatteluihin valituilta rikosrekisteriotteen.

Lisätietoja antaa löytävän nuorisotyön ja Walkers-bussin toimintavastaava Eliisa Ahlstedt p. 050 500 4426.

Aseman Lapset ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton valtakunnallinen järjestö. Järjestön luonteeseen kuuluu nopea reagoiminen nuorten elämässä tapahtuviin muutoksiin. 
 
Toimintamuotojamme löytävän nuorisotyön ja Walkers-toiminnan lisäksi ovat tunne- ja vuorovaikutustaitoja vahvistava Friends-toiminta, alaikäisten sovitteluun keskittyvä katusovittelutoiminta, kiusaamiseen puuttuva K-0 -työ sekä nuorten rikoskierteen katkaisemiseen tähtäävät Pasila-työ ja Ripa-hanke.   

Palveluiden pirunpolskasta nuorten nuotteihin – tutkimushankkeessa selvitetään, miten palvelurakenteet vastaisivat paremmin rikoksilla oireilevien nuorten tarpeisiin. Lisäksi tehostamme putoamisvaarassa olevien nuorten ohjaus- ja tukipalveluita Nexus-hankkeessa, tuemme erityistä tukea tarvitsevien nuoria Yhdessä yksikään ei putoa -hankkeessa ja parannamme opiskeluturvallisuutta Turo 3.0 -hankkeen avulla.

.

Paikkoja on auki kaksi.

Työaika: 37,5 tuntia viikossa, työ on iltapainotteista.

Paikka: Aseman Lasten toimisto Annankatu 26 A, 00100 Helsinki. Työ on liikkuvaa.

Työn kesto: 12 kk, aloitus sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.

Palkkaus: palkkatoive

Kiinnostuitko?

Tehtävään voit hakea viimeistään su 8.1.23 lähettämällä hakemuksen ansioluetteloineen sähköpostilla eliisa.ahlstedt@asemanlapset.fi.

Lisätietoja antaa löytävän nuorisotyön ja Walkers-bussin toimintavastaava Eliisa Ahlstedt p. 050 500 4426.

Tilaa uutiskirjeemme