Joulukuun alkupuoli on perinteisesti ollut jännittävää aikaa järjestöissä, sillä monet avustuspäätökset julkaistaan silloin. Aseman Lapsille päätöstiedotteet toivat iloisia uutisia, sillä ne mahdollistavat kaikkien vuodelle 2021 suunniteltujen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia parantavien toimintojemme jatkumisen.
Pääkaupunkiseudulla vuonna 2021 toteutetaan Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:n tukemana Walkers-bussi-, löytävä nuorisotyö- ja katusovittelutoimintoja sekä nuorten rikosoireiluun puuttuvaa Pasila-hanketta. Helsingin eri kouluissa työskennellään kiusaamista torjuvan K-0-toiminnan puitteissa yhteistyössä Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa.
Tätä kirjoittaessa Helsingin Walkers-nuorisokahvilan uusien tilojen etsintätyö on yhä käynnissä. Nykyisessä sijainnissa toimintaa toteutetaan kuitenkin rajoitusten jälleen salliessa helmikuun loppuun saakka ja siirtymäkauden toivotaan olevan mahdollisimman lyhyt. Helsingin Walkers-kahvilan toiminta mahdollistuu muun muassa Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan, Jenny ja Antti Wihurin rahaston sekä Sinebrychoff Oy:n tuella.
Valtakunnallisia STEA:n tukemia työmuotoja 2021 ovat kiusaamiseen puuttuvaa K-0-toimintaa levittävä hanke sekä ensi vuonna jo 15 vuotta täyttävä Suomen Friends-toiminta. Ruotsinkielinen Friends-työ jatkuu yhtä lailla eri säätiöiden tukemana. Jyväskylässä koulutuskuntayhtymä Gradian kanssa kesästä 2019 toteutettu Takku-hanke jatkuu maaliskuun loppuun saakka. Myös löytävä nuorisotyö jatkuu Kuopiossa maaliskuuhun.
Valtakunnallinen liikkuvaa nuorisotyötä kehittävä Walkers on Wheels 2 -hanke siirtyy toiselle toimintavuodelleen opetus- ja kulttuuriministeriön tukemana. Vuoteen siirrytään yhteensä viiden eri puolilla Suomea kiertävinä nuorten kohtaamispaikkoina toimivan Walkers-auton eli Wauton voimin. Myös kiinteämpää Walkers-toimintaa toteutetaan yhä eri puolilla Suomea sekä kasvokkaisten että verkossa Discord-alustalla tapahtuvien nuorten ja turvallisten aikuisten kohtaamisten mahdollistajana.
Kokonaan uusi avaus vuoden 2021 aikana on Koneen säätiön rahoittama kaksivuotinen Palvelujen pirunpolskasta nuorten nuotteihin -tutkimushanke, joka toteutetaan yhteistyössä muun muassa Vaasan yliopiston sosiaali- ja terveyshallintotieteiden kompleksisuustutkimusryhmän kanssa.
Vuosi 2020 on tarjonnut dramatiikkaa ja nopeita muutoksia, ja emme tiedä miltä vuosi 2021 tulee näyttämään. Aseman Lapset on tämän vuoden aikana jälleen pystynyt osoittamaan notkeutensa ja reagointikykynsä tilanteiden muuttuessa. Sama valmius on päällä myös ensi vuonna.
Kaikkea työtä tehdään yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Haluamme siksi kiittää lämpimästi kaikkia niitä, joiden kanssa olemme saaneet pakertaa jo vuonna 2020 lasten ja nuorten paremman arjen eteen!