Nuoret tarvitsevat nyt kipeästi turvallisten aikuisten läsnäoloa! Seuraamme viranomaisten ohjeita, ja toimimme ne huomioiden yhdessä kuntien, muiden järjestöjen ja esimerkiksi poliisin kanssa nuorten tarpeisiin vastaten.
1. Julkisiin tiloihin jalkautuva työ pääkaupunkiseudulla
Aseman Lasten työntekijät jalkautuvat yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa erityisesti Helsingin keskustan alueella, kauppakeskus Triplan ympäristössä sekä Itä-Helsingissä, tarpeen mukaan myös muualla pääkaupunkiseudulla.
2. Kohtaamiset verkossa
Aseman Lapset toteuttaa yhdessä Siuntion, Oulun ja Kauhajoen Walkersien kanssa virtuaalista Walkers-kahvilatoimintaa maanantaisin ja torstaisin klo 18–21. Tuttujen ammattilaisten lisäksi mukana kahvilassa on myös vapaaehtoisia. Virtuaalisen kahvilan Discord-kanavalle pääsee tästä.
Aseman Lasten ja Walkersien työntekijät ympäri Suomen päivystävät myös MIELI Suomen Mielenterveysseura ry:n koordinoimassa Sekasin-chatissa. Sekasin-chat on suunnattu 12–29-vuotiaille ja se on auki arkisin 9–00 ja viikonloppuisin 15–00.
3. Yläkoulun opettajille – Aseman Lasten mielen hyvinvointia tukeva Friends-tiimi järjestää etätyöpajoja, jotka auttavat nuoria jaksamaan arjessa ja poikkeustilanteen tuomien haasteiden keskellä erityisesti nyt etäkoulun aikana.
Työpajoissa opitaan tunne- ja vuorovaikutustaitoja hauskojen ja hyödyllisten harjoitusten avulla. Työpajan kesto on yksi tai kaksi oppituntia ja sisältö voidaan räätälöidä luokalle sopivaksi. Yhteydenotot sähköpostitse: friends@asemanlapset.fi
Myös Friends-ohjelman käyttöönottoon valmentavia koulutuksia järjestetään etänä.
4. Katusovittelu, K-0 ja Pasila-hanke
Katusovittelutoiminnan tapaamisia toteutetaan tilanteen mukaan joko täysin etänä tai räätälöidysti esimerkiksi niin, että kaksi perhettä on sijoitettu eri huoneisiin. Joissain tapauksissa kasvokkainen kohtaaminen on välttämätöntä. Tavoitteena on, etteivät käsittelyajat poikkeustilanteesta huolimatta venyisi.
Koulutuksia sekä katusovittelusta että restoratiivisesta dialogista on järjestetty sekä täysin etänä että hybridimuotoisina niin, että rajoitusten sallimissa rajoissa osa osallistujista on ollut läsnä paikan päällä ja osa etäyhteyden välityksellä.
K-0 – kiusaamiseen puuttuvassa työssä työskennellään parhaillaan sekä ala- että yläkouluihin sijoittuvien tapausten parissa sekä Helsingissä että Lohjalla, Järvenpäässä ja Rovaniemellä. Koronatilanteen takia tapaamiset ja sovittelut järjestetään ensisijaisesti etänä. Useampi yhteistyötaho on osoittanut kiinnostuksensa työmuodon hyödyntämiseen, ja neuvotteluita käydään parhaillaan.
Nuorten rikoskierteen katkaisemiseen tähtäävää työtä, esimerkiksi asiakastapaamisia Pasila-hankkeessa toteutetaan koronaturvallisuus huomioiden.
5. Muu yksilötyö
Nuorille tarjotaan yksilöllistä ohjausta sekä sosiaalisen median että tarvittaessa myös koronaturvallisesti järjestettyjen kasvokkaisten tapaamisten muodossa.
6. Valtakunnallinen Walkers-toiminta
Walkers-autot jatkavat toimintaansa Kotkassa, Pietarsaaressa, Lapinlahdella, Varkaudessa ja Pudasjärvellä suunnitelmien mukaisesti ja alueellisiin rajoitteisiin ja turvallisuusohjeisiin mukautuen.
Walkersien työntekijät eri puolella Suomea jalkautuvat nuorten pariin mahdollisuuksien mukaan ja paikalliset rajoitukset huomioiden. Lisäksi Walkersien nuorisotyön ammattilaiset tarjoavat yksilöllistä keskustelutukea nuorille kasvokkain sekä digitaalisesti.
Valtakunnallista Walkers-toimintaa toteutetaan yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Aseman Lapset ry toimii valtakunnallisena taustayhteisönä kaikille Walkerseille.
7. Koronatalkoot
Helsingissä toimivat järjestötahot ovat yhteistyössä kaupungin perhe- ja sosiaalipalveluiden sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa aloittaneet yhteistyökoordinaation, jolla parannetaan palveluiden tarjonnan ja tarpeiden kohtaamista vallitsevissa olosuhteissa. Koronatalkoilla tavoitellaan erityisesti lapsia, nuoria ja huoltajia, joilla korona ja poikkeusolot ovat pahentaneet arkea ja siitä selviytymistä. Lue lisää uutisesta –> Järjestöt ja Helsinki aloittivat koronatalkoot.
Päivitämme tietoja ja tiedotamme ajankohtaisista muutoksista tilanteen mukaan verkkosivuillamme sekä sosiaalisessa mediassa >> Henkilöstön yhteystiedot