Merkityksellinen sisustusprojekti

Walkers-toiminta kaipaa vapaaehtoisia monenlaisiin hommiin. Keväällä 2021 kaivattiin uuden Urho Kekkosen kadulta Aseman Lapsille tarjotun tilan sisustussuunnitteluun tekijää. Nádor bongasi ilmoituksen aiheesta Fatim Diarran somesta. Hän on yksi Aseman Lasten hallituksen jäsenistä.

”Projektit sisustusalalla ovat usein ihania ja vaihtelevia, mutta harvemmin pääsee tekemään näinkin merkityksellistä projektia, jossa yhdistyy kiinnostava aihealue kahvilat sekä nuorten auttaminen,” Nádor kommentoi.

”Kiinnostavinta tässä oli se tila Tavastian vieressä. Hauskassa vanhassa talossa. Tiski tuli keskelle ja takaa pääsee ympäri kävelemään.”
Suunnittelua tehtiin pienellä budjetilla, mutta lahjoituksia saatiin eri tahoilta ja yhteistyökumppaneilta.

Pari punaista tuolia ja keltaisia raheja sinisen seinän edessä

Yhdistellen uutta ja vanhaa sekä lahjoituksia

”Puuseppä Markku toteutti irtokalusteista tiskin, modaten uutta ja vanhaa. Autoin myös etsimään yhteistyökumppaneita ja koordinoin lahjoituksia,” Nádor kuvailee suunnittelutyön monipuolisuutta. Hän myös kannustaa muita yrityksiä tarkastelemaan auttamisen mahdollisuuksia monipuolisesti.

”Kaikkien alojen tulisi miettiä, miten voisi hyödyntää osaamista ja resursseja yleishyödyllisesti, antaa yhteiskunnalle takaisin. Moni voisi tehdä vielä enemmän, toki moni varmaan tekeekin.”

 

Kiitos Essi Nádorille sisustussuunnittelusta, Airamille valaistuksista ja Supercellille huonekaluista!

Kesällä 2021 auki nuorille rajatuin kävijämäärin

Projekti toteutettiin keväällä 2021 ja kesällä ensimmäiset 13-17-vuotiaat nuoret pääsivät tilaan. Syksyllä kahvilaan voidaan taas ottaa enemmän nuoria eli tällä hetkellä 30 henkeä.

 

Helsingin Walkers on kaikille 13–17-vuotiaille nuorille tarkoitettu kohtaamis- ja ajanviettopaikka osoitteessa Urho Kekkosen katu 4-6.

Nuorisotyöntekijä juttelemassa kulmauksessa nuoren kanssa, sininen seinä taustalla

Tilaa uutiskirjeemme