Tuomo Kantele pääsee heinäkuussa partioleireilemään wautojen mukana, mutta ehtii myös pitämään lomaa.

– Kun on aikoinaan tehnyt paljon leirityötä, ja nyt ei muutamaan vuoteen, niin ihanaa päästä leiriympäristöön kohtaamaan nuoria pitkästä aikaa, sanoo Tuomo.

Matkailuautosta liikkuvaksi nuorten kohtaamispaikaksi muunnetut  Walkers-autot eli Wautot kiertävät normaalisti muutaman kuukauden jaksoissa eri puolilla Suomea. Tänä kesänä kaksi Wautoamme pääsevät mukaan myös kesätunnelmaan, sillä Tiikeri- ja Leijona-wautot suuntaavat heinäkuussa Kajo-partioleirille!

Kajo on Suomen Partiolaisten järjestämä kahdeksas suurleiri eli finnjamboree, joka kerää tuhansia partiolaisia Evon metsiin niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Kajon telttakaupunki kohoaa Evon leirialueelle lähelle Hämeenlinnaa 15.–23.7.2022. Paikalle odotetaan yli 13 000 osallistujaa, joista nuorimmat ovat 12-13-vuotiaita.

– Odotan kesältä kylmää kolaa ja hyvä kohtaamisia! Muistetaanhan kysyä kaverilta aina välillä, että miten menee ja mitä kuuluu, kehottaa Tuomo.

Lue lisää Wautoista ja Kajosta >>

Wautot ovat kohtaamispaikkana toimivia matkailuautoja, joissa ammattilaiset ja vapaaehtoiset turvalliset aikuiset kohtaavat nuoria siellä, missä he aikaansa viettävät. Walkers-autoja eli Wautoja liikkuu eri puolilla Suomea jo viisi. Kissaeläimiksi nimetyt Wautot ovat matkailuautoja, jotka on muokattu liikkuviksi nuorisotiloiksi. Ne toimivat paikallisten toimijoiden työvälineinä sovitun ajanjakson mahdollistaen nuorten kohtaamisen siellä, missä nuoret ovat. Samalla tuodaan turvallisia aikuisia ja ajanviettopaikka lähemmäksi nuoria. Normaalisti tarjolla on kahvia, pelejä ja juttuseuraa sekä tarvittaessa kohdennettua tukea ja ohjausta.

.
GRAAFI, JOSSA LUKUJA

Tilaa uutiskirjeemme