Kun todellisuus muuttuu nopeammin kuin keinomme, tarvitaan uudenlaista ajattelua

Nuoruus itsessään on vaihe, jossa lapsista aikuisiksi kasvavat nuoret kokeilevat, etsivät ja ylittävät rajoja. Silloin sattuu ja tapahtuu – ja se kuuluu kehitykseen. Kun tähän luonnolliseen vaiheeseen lisätään muuttuva maailma, kavereiden korostunut merkitys, nopeat muodit ja somen algoritmit, syntyy sekoitus, joka tekee ilmiöistä entistä vaikeammin hahmotettavia.

Nuorten ilmiöihin käsiksi pääseminen onkin yhä vaikeampaa. Viestintävälineet ovat niin kehittyneitä, että ilmiö leviää hetkessä – ja usein hiipuu ennen kuin siihen ehditään tarttua. Kun kouluväkivalta, päihteet tai rikoskäyttäytyminen viimein nousevat näkyviin, olemme yleensä jo myöhässä.

Joskus niin myöhässä, että ministeriöiden työryhmät aloittavat vasta, kun ilmiö on jo ohi. Kuten kollegani Mikko Riiheläinen on sanonut: meidän pitää olla kahden askeleen päässä, ei kymmenen.

Miten ilmiöitä voi ymmärtää paremmin?

Ilmiöt ovat monen tekijän risteymiä – ja ne muuttavat muotoaan jatkuvasti. Ne ovat emergenttejä, syntyvät suhteissa ja kietoutuvat vaikeasti hahmotettaviksi kokonaisuuksiksi. Siksi niitä on mahdoton ennustaa, ja tutkimuskin onnistuu jäsentämään ne vasta jälkikäteen.

”Se, mikä aikuiselle näyttää
tulevaisuuden riskiltä,
voi nuorelle tuntua kaukaiselta.
Siksi ratkaisut täytyy rakentaa
nuoren nykyhetken todellisuuteen osuviksi.”

Ensimmäinen askel on käsitteellistää asia mahdollisimman hyvin. Ilman käsitteellistämistä työskentelemme nimittäin olettamuksien varassa – ja siihen liittyy suuri riski väärien toimenpiteiden valitsemiseen.

Kun jokin ilmiö, tapahtuma tai tavoite on kaukana ajassa tai tilassa, sen hahmottaminen ja siihen liittyvien seurausten ymmärtäminen vaikeutuu. Nuorelle tulevaisuuden riskit voivat tuntua etäisiltä, eivätkä esimerkiksi päihteiden käytön tai rikosoireilun seuraukset siksi tunnu konkreettisilta tai todellisilta juuri nyt.

Sama etäisyys haastaa myös aikuisia: mitä vieraammalta ilmiön todellisuus näyttää, sitä vaikeampi on löytää toimivia ja nuoren maailmaan sopivia ratkaisuja. Tarvitsemmekin monialaista dialogia, nuorten ääntä ja jatkuvaa yhteistä ymmärryksen lisäämistä.

”Se, mikä alun perin käynnisti ongelman,
ei välttämättä selitä tai ratkaise
nuoren tämänhetkistä tilannetta.”

Ilmiöiden sisällä piilee aina poikkeavuuksia – hiljaisia signaaleja, pieniä langanpäitä, jotka voivat paljastaa jotakin olennaista. Ne eivät aina ole ilmiön syitä, vaan joskus myös sen sivutuotteita. Niiden tunnistaminen auttaa hahmottamaan ilmiön ääriviivoja ja laajuutta.

Konfliktit vaativat oikean kokoisia ratkaisuja

Pitkittyneet nuorten väliset konfliktit pitäisi tutkia tästä näkökulmasta. Silloin voimme löytää konfliktin kokoiset ratkaisut – ei liian suuria, ei liian pieniä. Kyse on siitä, kuinka hienoksi ilmiö täytyy purkaa, jotta siihen voidaan kokeilla ratkaisuja, yleensä jotain aidosti uutta.

Kompleksisissa tilanteissa juurisyiden etsiminen on tärkeää, jotta emme katso vain näkyviä oireita. Silti on hyvä muistaa, että ilmiöt elävät ajassa: se, mikä alun perin käynnisti ongelman, ei välttämättä selitä tai ratkaise nuoren tämänhetkistä tilannetta.

Esimerkiksi nuori voi jäädä pois koulusta kiusaamisen vuoksi. Vaikka kiusaaminen saadaan myöhemmin loppumaan ja paluulle luodaan turvalliset edellytykset, nuoren arki voi olla jo ehtinyt rakentua uusien tapojen varaan – kuten runsaan pelaamisen tai koulusta poissa olevan kaveripiirin ympärille. Tällöin alkuperäinen juurisyy ei enää yksin selitä, miksi koulunkäynti ei jatku, vaan rinnalle on syntynyt uusia syitä, jotka vaativat yhtä lailla huomiota.

Juurisyiden rinnalla on siis katsottava myös siihen, mitä nuoren elämässä tapahtuu juuri nyt ja mikä häntä tässä hetkessä ohjaa.

Keskeistä on johtamisen tapa ja luova ajattelu

Hierarkkinen johtaminen vie helposti ratkaisut kauemmaksi kohteesta. Ilmiöitä ei voi poistaa tai ratkaista ylhäältä käsin tietäen ja neuvoen, mikä toimii. Siksi on uskallettava luottaa ammattilaisiin, jotka ovat lähimpänä arjen todellisuutta. Esihenkilön tehtävä ei ole ratkaista, vaan mahdollistaa: antaa työntekijöille aikaa, tukea ja tilaa johtaa prosessia itse.

Ja lopuksi tärkein: luova ajattelu. Ratkaisut eivät aina tule suoraan, vaan sivusta, kiertäen tai jostain täysin uudesta. Kompleksisten tilanteiden helmasynti on kiireessä etsiä vanhoja työkaluja hopealuodiksi – tai todeta väsyneesti: “Sitä on jo kokeiltu.” Jokin mikä ei toimi yhdessä tilanteessa, saattaa hyvin toimia toisessa. Jo ennen ajanlaskun alkua Herakleitos tiesi: samaan virtaan ei voi astua kahdesti.

Juuri silloin pitäisi malttaa pysähtyä. Koska jotain uutta on ehkä jo syntymässä – aivan siinä vieressä.

Heikki Turkka vie lukijan nuorten maailmaan, jota värittävät konfliktit, rikosoireilu ja muut kompleksiset ilmiöt. Hän tuo kokemuksensa esiin tavalla, joka haastaa totuttuja tapoja ajatella ja toimia. Joskus ratkaisut löytyvät vasta, kun uskallamme kokeilla asioita uudella tavalla.

Lue myös: Nuorten maailman asiantuntijat.