Mielen hyvinvointia tukevan Friends-ohjelman suunnittelijat Dimitri ja Gabriela ovat ohjanneet tänä keväänä ryhmää Helsingin normaalilyseossa eli Norssissa. Ruotsinkielisellä kuudennella luokalla on harjoiteltu Friends-ohjelmaan kuuluvia tunne- ja vuorovaikutustaitoja kuten pohdittu auttavia ajatuksia, tutustuttu kehon viesteihin, opeteltu rentoutumista ja hyvien asioiden huomioimista.

Koululuokassa tai muussa ryhmässä näitä taitoja harjoitellaan yleensä kymmenen tapaamiskertaa. Norssissa on nyt käyty seitsemän kertaa ja esimerkiksi rentouttavia harjoituksia on ehditty tehdä muutaman kerran. Edellisellä kerralla eräs luokan pojista pyysi:
”Voidaanko tehdä taas sellainen hengitysharjoitus, kun se selvästi toimii?”

Dimitri tarttui ehdotukseen ja kuudesluokkalaiset pääsivät muutamaksi minuutiksi ajatuksissaan itselleen mukavaan, rauhalliseen paikkaan. He sulkivat silmänsä, hengittivät rauhallisesti ja hahmottelivat ohjatusti paikkaa: miltä siellä näyttää, miltä kuulostaa, tuntuu ja tuoksuu?

Keskittyminen, rentoutuminen ja rauhoittuminen ei ole aina helppoa lapsille eikä aikuisille kiireisessä arjessa. Näiden harjoittelu tuottaa kuitenkin tulosta siinä missä muidenkin opittavien taitojen harjoittelu. Hengitys- ja rentoutumisharjoitusten jälkeen luokassakin on usein jonkin aikaa tavanomaista rauhallisempi tunnelma.

”Vertaan usein esimerkiksi rentoutumisen harjoittelua hiihtämiseen. Onko helpompaa lähteä hiihtämään metrin syvyiseen hankeen vai jo valmiiksi tehdylle ladulle? Jokainen harjoittelukerta painaa jäljet hankeen selkeämmiksi, ja muutaman hiihtokerran jälkeen reitti on selvä ja eteneminen vaivattomampaa”, Friends-suunnittelija Dimitri Paile kertoo.

Nuorten kohtaamisista kerrotaan myös Aseman Lasten uutiskirjeessä. Se ilmestyy kolmen viikon välein, ja sen voi tilata omaan sähköpostiinsa sivun alalaidan lomakkeella.

 

 

Lisää kohtaamisia

Tilaa uutiskirjeemme