Millainen on tavallinen työpäiväsi? 

Hankekoordinaattorin tehtävissä parasta mielestäni on, ettei yksikään työpäivä ei ole samanlainen. Olen saanut toimia monissa eri verkostoissa koordinoimieni hankkeiden kautta, niin YYEP -hankkeen osatoimijoiden LIVEn, sekä Aseman Lapset ry:n kesken, että myös valtakunnallisesti eri oppilaitosten kesken ideoita vaihtaen. Yksi asia kuitenkin säilyy työpäivissäni samana ja se on, että jokainen aamu alkaa isolla kupilla kahvia.

Millaista yhteistyötä teet Aseman Lasten kanssa?

Yhdessä hankesuunnittelija Susanna Ylimyksen kanssa olemme päässeet YYEP-hankkeessa suunnittelemaan ja toteuttamaan Business College Helsingissä IP Loungea. IP Loungessa BC:n opiskelija pääsee pysähtymään hetkeksi kahvikupin äärelle yhdessä minun ja Suskun kanssa. IP Lounge on opiskelijalle luonteva paikka jäädä kertomaan kuulumiset koulupäivästä ja asioista opiskelun ulkopuolella. IP Loungessa olemme päässeet ohjaamaan opiskelijoita muun muassa työnhaussa, opiskeluhuollon kontakteissa, jatko-opinnoissa, asumiseen liittyvissä asioissa sekä tunne-elämän asioissa.

Mikä on työssäsi parasta? 

Parasta työssäni on ehdottomasti sen sosiaalisuus – olenhan sosionomi. Nautin siitä, että saan tehdä töitä inspiroivassa työyhteisössä, sekä haastaa itseäni uusilla asioilla, kuten podcast-hostina toimiminen ensi syksynä julkaistavassa YYEP Podissa, sekä tiktok-sisällön laatiminen.

Entä haastavinta?      

Työn haasteena on, että työt eivät lopu kesken. Siksi olenkin joutunut oppimaan rajaamaan sitä, mitkä ideoistani pistän toteutukseen juuri nyt ja mitkä jätän hautumaan aivojen perukoille. Eihän Roomaakaan rakennettu päivässä!

Miksi yhteistyötä kannattaa tehdä?    

Eri ammatillisten verkostojen välinen vuorovaikutus on tuonut minulle paljon tuoretta näkökulmaa siihen, miten samanlaista työtä tehdään eripuolilla Suomea. Olen saanut myös loistavia ideoita, joita minun on ollut omassa työssäni mahdollista soveltaa juurikin näiden verkostojen ansiosta. On ollut myös opettavaista huomata, miten eri oppilaitoksissa kohdataan samankaltaisia ilmiöitä, ja että nuorten kasvuun liittyvät asiat pysyvät samana paikkakunnasta riippumatta.

Entä onko siinä haasteita?

Yhteistyökumppanini ovat loistavia ja vuorovaikutus on sujuvaa! Näiden raudanlujien ammattilaisten kanssa on ollut ilo tehdä yhteistyötä!

Mikä tämän päivän nuorissa ilahduttaa, mikä huolestuttaa?      

Nuoret ovat määrätietoisia ja kunnianhimoisia, eivätkä he pelkää ottaa riskejä ja tavoitella unelmiaan. Kuitenkin monia nuorista varjostavat suorituspaineet opinnoissa, sekä vapaa-ajalla. Ulkonäkö koetaan tärkeänä ja siihen panostetaan urheilun ja vaatteiden kautta itseä ilmaisemalla. Ilmiö on myös omasta nuoruudestani tuttu ja yhä tänäkin päivänä haluan muistuttaa itseäni, sekä tämän päivän nuoria pysähtymään ja nauttimaan elämästä, sillä se on paljon mukavammin eletty pienistäkin saavutuksista nauttien, kuin stressaantuneena hammasta purren.

Miten korona-aika on vaikuttanut työhösi?                 

Korona-ajan ilmiöt ovat edelleen läsnä nuorten elämässä ja sitä kautta myös tekemässäni työssä. Nuoret iloitsevat päästyään takaisin lähiopetukseen ja kohtaamaan koulun henkilökuntaa, sekä toisiaan.

Millainen olit 15-vuotiaana?     

15-vuotiaana odotin malttamattomana täysi-ikäisyyttä ja laskin päiviä kohti 18-vuotissyntymäpäiviäni. Lukioon olin päättänyt suunnata Helsinkiin ja samalla olin päättänyt lopettaa kymmenvuotisen alttoviulunsoittoharrastukseni. Odotin lukiota ja sen myötä tulevia uusia kavereita. Rippikoulun jälkeen ajettu mopokortti oli myös kova juttu, koska skootterilla pääsi ajelemaan kouluun, kavereille ja kuntosalille…

Mitä haluaisit sanoa 15-vuotiaalle sinulle?      

Ole armollisempi itsellesi!

Mitä haluaisit sanoa tämän päivän 15-vuotiaille?    

On tärkeää osata nauraa omille mokille, sekä myös osata pyytää anteeksi ja myöntää omat virheensä. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja elämä täydellisyyttä tavoitellen elettynä on pidemmän päälle tylsää!

 

Lue kaikki ystäväkirjan sivut

Aseman Lasten ystäväkirja

Yhteistyö on keskeistä kaikessa toiminnassamme. Ystäväkirjassamme esittelemme yhteistyökumppaneitamme eri aloilta ja eri puolilta Suomea.


Nimi: Venla Knuuti

Tehtävä: Hankekoordinaattori Yhdessä yksikään ei putoa! (YYEP)-, sekä #vaikutammeyhdessä -hankkeet, Business College Helsinki (BC)


Yhdessä yksikään ei putoa! -hankkeessa yhdistetään nuorisotyön, työhönvalmennuksen sekä ammattioppilaitosten opetus-, ohjaus- ja tukihenkilöstön osaamista yhteiskehittämiseen nuorten kanssa.  

Yhdessä etsitään uusia keinoja, joilla opiskelu, työelämä ja vapaa-aika yhdistyvät erityistä tukea tarvitsevien tai putoamisvaarassa olevien nuorten kokonaiselämäntilannetta tukevaksi kokonaisuudeksi. Hankkeen ensisijainen kohderyhmä ovat ammatillisen koulutuksen eri vaiheissa olevat Ammattiopisto Liven ja Helsinki Business Collegen opiskelijat. Sitä rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto ESR.

#vaikutammeyhdessä -hankkeessa on tavoitteena kehittää opiskelijakuntatoimintaa, vahvistaa opiskelijoiden ja alumnien sitoutumista oppilaitokseen ja sen toiminnan kehittämiseen. Hankekumppaneina toimivat Mercuria, Rakennusteollisuuden koulutuskeskus RATEKO ja Suomen ympäristöopisto SYKLI. Hanketta rahoittaa opetushallitus.

 

Tilaa uutiskirjeemme

© 2020 Aseman Lapset ry