Nostamme esiin arjen merkityksellisiä kohtaamisia nuorten kanssa.
Monet kohtaamisemme nuorten kanssa ovat hyvin tavallisia ja arkisia keskusteluita. Välillä toki toimintaan tai käytökseen tulee puuttuttua, esimerkiksi sisällä toteutettaviin vesipyssyleikkeihin, mutta eniten on arjen kommelluksissa ja huolissa mukana olemista.
Walkers-bussilla kesän mieleenpainuvimmat hetket koettiin, kun eräältä nuorelta lähti maitohammas ja se otettiin talteen kotiin vietäväksi hammaskeijua varten. Toisena iltana eräs nuori tuli bussille lemmikkikäärmeen kanssa! Hän oli laittanut sen muovirasiaan ja kanniskeli sitä mukanaan. Laatikon pyörittelyyn ja ravisteluun jouduttiin puuttumaan.
Yleisesti bussi-illat perjantaisin olivat melko vilkkaita, tavoittaen jopa sata nuorta yhden illan aikana. Välillä vain 25 nuorta ilmestyi paikalle. Toiminnan yhtenä tavoitteena oli vähentää nuorten viettämää omaehtoista aikaa Oodin edustalla ja Kansalaistorilla, ohjaamalla heidät pysähtymään bussille aikuisten kanssa. Kävijöiden kanssa on pohdittu omaehtoista hengaamista ja millaisia tilanteita tai riskejä se voi aiheuttaa nuorille itselleen tai muille läsnäolijoille. Keskustan humu kiinnosti kesäperjantaisin meidän havaintojen mukaan jopa 12-vuotiaita. Nuorimpien kanssa on käyty aktiivista keskustelua siitä, että tietävätkö huoltajat missä fyysisesti nuori hengailee.
Kesän bussi-iltoja ja nuorten pariin jalkautumisia toteutettiin monien ammattilaisten ja vapaaehtoisten kanssa yhteistyössä.