Virpi on töissä 11. heinäkuuta saakka. Suurimman osan alkukesästä hän pyörii siellä, missä Walkers-bussikin kulloinkin on, mutta jalkautuen myös rannoille, puistoihin ja Helsingin keskustaan.

– Aurinkoa, iloisuutta ja nuorten kohtaamista toivon kesältä!, kertoo Virpi.

Pitkä kouluvuosi on takana, joten nyt on Virpin mielestä myös oikeus ja aika nauttia kesän tuomasta fiiliksestä:

– Kerätään voimia syksyä varten, järki päässä nautitaan, mutta nuoruutta saa ja pitää elää myös näin kesäisin, sanoo Virpi.

– Eikä se kesä ole loppu vielä elokuussakaan, kun palaan lomilta. Tulkaa kohtaamaan ja juttelemaan, kun kylillä näkyillään!

Löytävässä nuorisotyössä nuorisotyöntekijät jalkautuvat nuorten pariin kauppakeskuksiin, julkisen liikenteen risteyskohtiin sekä muualle julkisiin tiloihin, missä nuoret viettävät aikaansa. Kesäisin esimerkiksi rannoille ja puistoihin. Toiminnalla tuetaan nuorten omaehtoista ajanviettoa, ja nuoret kohdataan myönteisellä otteella. Kadulla käydään arkisia keskusteluja esimerkiksi koulunkäynnistä tai ihmissuhdehuolista. Reilulla ja arvostavalla lähestymistavalla rakennetaan luottamusta ja saadaan hyväksyntä toimia nuorten parissa.

Lisätietoja: https://asemanlapset.fi/toimintamuotomme/loytava-nuorisotyo/

 

Tilaa uutiskirjeemme