Millainen on tavallinen työpäiväsi?
Jalkautuminen nuorten pariin on ydintyötäni. Sellaisena päivänä tehdään alkuvalmisteluja ja suunnitellaan iltaa työparin kanssa. Illalla jalkaudutaan arkisin yhdeksään asti, viikonloppuna pari tuntia pidempään. Sen jälkeen puretaan vuoroa ja raportoidaan kohdatut nuoret ja kohtaamisten sisältö.

Kun nuoria on liikkeellä paljon, tuttuja tulee paljon vastaan, ja heillä riittää asiaa. Hiljaisempina iltoina havainnoidaan enemmän ilmapiiriä ja katsellaan, mitä tulee vastaan. Keskimäärin kohdataan noin 30–50 nuorta illassa.

Välillä on toimistopäiviä, jolloin tavataan verkostoja ja tehdään yksilötyötä. Meitä päätoimisia NTR-työntekijöitä on kahdeksan, joista Espoossa neljä, Helsingissä kaksi ja Vantaalla kaksi. Toimimme käytännössä yhtenä tiiminä.

Millaista yhteistyötä teet Aseman Lasten kanssa?
Löytävän nuorisotyön kanssa aloitettiin yhteistyö, kun NTR-hankeen toiminta aloitettiin loppukesästä 2015. Silloin pohdittiin tulevan kehäradan vaikutuksia ja suunniteltiin hanketta. Sittemmin olen tehnyt töitä lähes kaikkien Aseman Lasten toimintamuotojen kanssa.

Jalkaudumme yhdessä, olemme samoissa verkostoissa, käymme nuorten tilanteita läpi ja etsimme parhaita tapoja tukea heitä. Pidän Aseman Lasten väkeä työkavereinani.

Mikä on työssäsi parasta?
Parasta on monipuolisuus ja se, että olen alusta asti päässyt luomaan uutta toimintaa. On hyvä, että Uusimaa nähdään yhtenä alueena eivätkä kuntarajat määrittele meidän työskentelyä ja liikkumista. Myös se on mukavaa, että pääsee tapaamaan erilaisia ihmisiä. Pysyy mieli virkeänä, kun maisema vaihtuu ja tilanteet muuttuvat.

Nuorten elämä on aina myllerrystä. Esimerkiksi eilen keskusteliin nuorten kanssa lastensuojeluilmoituksista ja miten ne tehdään. Vaikka ilmoitukset tehdään aina nuoren kanssa yhdessä, välillä joku jää hiertämään. Toisaalta on palkitsevaa, kun haastavat asiat saa käytyä nuoren kanssa läpi niin, että luottamus säilyy.

Entä haastavinta?
Oikeastaan haastavaa on sama kuin mikä on parasta. Koko ajan täytyy olla valmiina ja hereillä, sillä kaikenlaista voi tapahtua. Vaikka olisi rauhallinen ilta, tilanteet voivat nopeastikin muuttua. Työyhteisön toimivuus on tässä isossa roolissa, että pystyy luottamaan työpariinsa myös vaikeissa tilanteissa.

Aluksi oli vaikeampi ottaa nuorten negatiivisia kommentteja vastaan. Nyt näen sen, että on omalla tavallaan positiivista, että nuoret voivat purkaa meille pahaa oloaan. Kohtaavassa työssä tarvitaan paljon kärsivällisyyttä, sillä tilanteet vaativat yleensä aina aikaa korjaantuakseen.

Miksi yhteistyötä kannattaa tehdä?
Yksin on turhaa tällaista työtä tehdä, sillä silloin työ jäisi kovin pinnalliseksi. Mitä laajemmin, moniammatillisemmin ja yli kuntarajojen työtä tekee, sitä tehokkaampaa se on.

Aseman Lasten kanssa yhteistyötä on helppo tehdä, sillä meillä on tosi samalainen näkemys nuorten kohtaamisesta ja tämän työn merkityksestä.

Entä onko siinä haasteita?
Samoin kuin nuorten kanssa, myös yhteistyökumppaneiden kanssa täytyy nähdä vaivaa, että tullaan tutuiksi ja saadaan luotua luottamus. Monilla tahoilla on esimerkiksi omat salassapitomääritelmänsä, mutta silti voidaan löytää tapoja tehdä yhteisyötä. Tärkeintä näissäkin tilanteissa on pitää nuoren etu keskiössä.

Miten korona-aika on vaikuttanut työhösi?
Olemme tehneet työtä yhtä lailla myös poikkeusaikana. Aluksi oli enemmän rajoituksia, nuoret jaksoivat niitä jonkin aikaa, mutta sitten tuli kyllästyminen. Kun keskusta autioitui, teimme paljon yksilötyötä ja jalkautuessa tapasimme sekä aikuisia että nuoria, joilla meni todella huonosti. Korona-ajan vaikutus näkyy nuorissa nytkin jatkuvasti, mutta suurin vaikutus tulee näkymään vuosia tästä eteenpäin.

Millainen olit 15-vuotiaana?
Pyörin paljon Itä-Vantaalla, pelasin salibandyä ja halleilla meni aikaa. Vietin paljon aikaa myös kavereiden kanssa. Kyllä silloinkin sattui ja tapahtui, mutta oma luonteeni oli siihen suuntaan, että katsoin muiden perään ja varmistin, että kaikilla menee hyvin.

Mitä haluaisit sanoa 15-vuotiaalle sinulle?
Ei tarvitse olla niin itsekriittinen, vaan voisit olla tyytyväisempi itseesi. Vaadit itseltäsi aika paljon ja pohdit asioita vähän liikaakin.

Mitä haluaisit sanoa tämän päivän 15-vuotiaille?
Nuoruus ei ole muuttunut hirveästi, mutta en osaa oikein edes kuvitella, millaisia paineita esimerkiksi sosiaalinen media nuorille aiheuttaa. Kaikki tapahtuu hetkessä ja kaikki tulee silmille.

Haluaisin sanoa, ettei ole kiire mihinkään, eikä kiire aikuistua. Luota itseesi, sinun ei tarvitse olla mitään muuta kuin olet.

 

Yhteistyö on keskeistä kaikessa toiminnassamme. Ystäväkirjassamme esittelemme yhteistyökumppaneitamme eri aloilta ja eri puolilta Suomea.

 


Nimi: Sauli Taipale

Tehtävä: Jalkautuva etsivä nuorisotyöntekijä, Nuorisotyö raiteilla NTR, Espoo

Tilaa uutiskirjeemme