Yhteistyö on keskeistä kaikessa toiminnassamme. Ystäväkirjassamme esittelemme yhteistyökumppaneitamme eri aloilta ja eri puolilta Suomea.
Millainen on tavallinen työpäiväsi?
Päivämme ovat hyvin vaihtelevia ja monipuolisia. Viikkorytmin voi jakaa kuitenkin kahdentyylisiin päiviin; toimisto- ja toimintapäiviin. Toimistopäivissä pääpaino on toiminnan suunnittelussa, valmisteluissa, yhteistyötoiminnoissa sekä palavereissa ja koulutuksissa. Toimintapäiviin sisältyy nuorisotilatoiminta, lasten ja nuorten kohtaaminen sekä kerho- ja pienryhmätoiminta. Teemme myös yhteistyötä eri toimijoiden kanssa, esimerkkinä Saunalahden koulu, jonka kanssa olemme samassa rakennuksessa.
Millaista yhteistyötä teet Aseman Lasten kanssa?
Olemme tehneet yhteistyötä lähinnä Walkers-bussin tiimin kassa. Bussijakson lopussa luotiin Saunalahteen oma alueverkosto, jossa bussilaiset ovat olleet mukana vielä verkoston alkuaskelissa. Heiltä on saanut tukea ja neuvoja verkoston kanssa. Saunalahteen on suunnitteilla ensi syksylle moniammatillinen asukasiltama, johon bussitiimi tuo myös omaa vankkaa osaamistaan.
Mikä on työssäsi parasta?
Parhaita puolia on se, että jokainen meistä pystyy käyttämään omia vahvuuksiaan. Nuorten kanssa työskennellessä parhaita hetkiä ovat myös ne merkitykselliset kohtaamiset ja keskustelut. Ja ne hetket, kun nuori tajuaa sen, että me teemme työtä hänen kanssaan.
Näin poikkeusaikaan hyvän tiimin ja tiimin tuen merkitys on korostunut. Onneksi meillä on hyvä tiimi, jonka kanssa on saatu nauraa ja tehdä työtä.
Entä haastavinta?
Haastavaa on voimavarojen käyttö: ideoita ja tahtoa tehdä asioita olisi, mutta aika ja resurssit eivät meinaa riittää. Välillä työssä tulee vastaan tilanteita ja haasteita, jotka onnistuvat yllättämään oikein kunnolla. Ihmisten asenteet ja suhtautumiset voivat osoittautua meidän kannaltamme haastaviksi. Nuorisonohjaajan “ammattitauti” on se, että osataan ja tiedetään kaikki, sekä pärjätään yksin, eikä kehdata pyytää apua. Siinä hetkessä voi olla vaikeaa rajata sitä, mikä kuuluu minulle ja mikä ei enää kuulu.
Miksi yhteistyötä kannattaa tehdä?
Yhteistyö tarjoaa mahdollisuuden saada erilaisia näkökulmia ja uutta tietoa omaan työhönsä. Se antaa myös mahdollisuuden siihen, että käsiteltävää asiaa pystytään käsittelemään enemmän ja tehokkaammin. Ja totta kai pääsee verkostoitumaan, ja löytämään yhdessä muiden toimijoiden kanssa nuorelle oikea apu ja palvelu.
Entä onko siinä haasteita?
Haasteissa isona tekijänä on aikatauluttaminen. Kaikilla toimijoilla on erilaiset aikataulut, ja niiden yhteen sovittaminen on paikoin kunnon palapeli. Tilatyötä ei myös tehdä toimistoaikoina klo 8–16 välillä. Yhteistyössä mietityttää myös tiedon jakaminen; mitä asioita voi jakaa kellekin, ja missä tilanteessa.
Mikä tämän päivän nuorissa ilahduttaa, mikä huolestuttaa?
Nuorissa ilahduttaa avoimuus ja spontaanius, joka näkyy päivittäisissä kontakteissa. Lisäksi nuoret ovat todella fiksuja ja tietävät asioista paljon. Tämän kevään aikana erityisesti tässä meidän Saunalahdessa on huomattu, että nuorilla on halu ja tarve tulla nähdyksi ja kohdatuksi, erityisesti nuorisotyöntekijöiden puolelta.
Huolta nuorista aiheuttaa tietty levottomuus, jota on näkynyt viime aikoina monessakin eri kanavassa. Monet nuoret ovat myös todella hyvin tietoisia omista oikeuksistaan, mutta vastuut ja velvollisuudet ovat osalla hukassa, mitkä tuovat haasteita niin sosiaalisessa mediassa kuin elämässä muutenkin. Tuntuu myös, että monet nuoret elävät omaa elämäänsä vain somen tykkäyksien ja seuraajamäärien kautta, eivät itselleen.
Miten korona-aika on vaikuttanut työhösi?
Meidän työmme muotoutui koronan myötä uusiksi, kun nuorisotilat menivät kiinni. Niiden tilalle siirryttiin nopealla digiloikalla digitaalisten välineiden, mm. somen pariin. Merkittäväksi työteon muodoksi tuli myös sellainen kuin jalkautuminen. Ehkä jollekulle tuttua?
Korona-aika on tuonut myös enemmän epävarmuutta; suunnitelmia on tullut tehtyä a:sta ö:hön, ja voi silti olla, että se on muuttunut lennossa. Improlla eteenpäin. Siinä oman tiimin tuki on noussut entistä tärkeämmäksi osaksi työtä.
Millainen olit 15-vuotiaana?
– Kim: ylisosiaalinen, treeneistä treeneihin juokseva, kiss fm chat hengari
– Noora: sosiaalinen, paljon naurava, kaikkien kanssa toimeen tuleva, ns. “hikke”
– Katri: piirtelijä, seurakuntanuori ja kaikessa mukana.
Mitä haluaisit sanoa 15-vuotiaalle sinulle?
– Kim: Rauhoitu ja kyllä se siitä. Muista myös nauttia.
– Noora: Uskalla sanoa mielipiteesi, kyllä sinua kuunnellaan. Elämä kantaa.
– Katri: Nauti olosta ja elosta. Teet just niin, kun pitääkin – no worries.
Mitä haluaisit sanoa tämän päivän 15-vuotiaille?
– Kim: Rauhoitu ja kyllä se siitä. Muista myös nauttia.
– Noora: Uskalla olla oma itsesi, uskalla kokeilla ja älä pelkää epäonnistua – aina voi yrittää uudestaan.
– Katri: Relax and take it easy. Moni asia ei ole lopullista ja paljon kerkeää vielä myöhemminkin. Uskalla uskaltaa ja nauttia matkasta.