Mokanneesta nuoresta saattaa tuntua siltä, että kaikki on lopullisesti pilalla. Vanhemman on tärkeä tarjota kokemus siitä, että elämä jatkuu virheistä huolimatta. Ole armollinen myös itsellesi – nuoren moka saa herättää tunteita. Asioita ei kuitenkaan kannata ottaa puheeksi silloin, kun on itse tunnekuohun keskellä.

Kun oma mieli on tasaisempi muun muassa näillä vinkeillä tilanteessa voi päästä eteenpäin:

❤️ Näe teon taakse! Nuoren teot voivat olla vääriä tai jopa pahoja, mutta nuori on muutakin kuin tyhmät tekonsa. Nuorena arviointikyky pettää erityisen helposti.

❤️ Tukeudu saatavilla oleviin palveluihin! Nuorten rikos- ja riita-asioissa esimerkiksi sovittelu voi olla hyvä tapa lähteä selvittämään tilannetta rakentavasti niin, että nuorta opetetaan myös kantamaan vastuuta teoistaan. Sovittelualoitteen voi tehdä itse sovittelutoimistojen nettisivuilla.

❤️ Kiitä nuorta luottamuksesta! Nuorta on tärkeää myös kehua, kun hän uskaltautuu kertomaan aikuiselle rehellisesti, jos on tullut töpättyä tai kaveripiirin käytös huolestuttaa.

Rakentavalla suhtautumisella varmistat, että nuori uskaltaa puhua sinulle jatkossakin.


Murrosikäisen vanhemmuus on välillä rankkaa ja myös yksinäistä. Monelle vanhempien vertaisverkostojen ylläpito on luontevampaa pikkulapsiaikana, kun leikkitreffit ja hiekkalaatikkohetket tuovat vanhemmat luontevasti yhteen. Myös neuvola on arjessa tukena.

Lapsen kasvaessa monien vertaisverkostot ohenevat. Murrosikä muuttaa paitsi lasta, myös lapsen ja vanhemman suhdetta. Kipinät ja kipuilut kuuluvat asiaan mutta niiden kanssa yksin jääminen voi olla kuormittavaa.  

Kannustamme ottamaan vastaan tukea kasvatustehtävässä sekä puhumaan haasteista ja omasta jaksamisesta ääneen. Jaa ajatuksiasi ja kokemuksiasi ja auta samalla muita samassa tilanteessa tarpovia! 

Tilaa uutiskirjeemme