Aseman Lasten ja romanijärjestöjen yhteistyö on lisännyt osaamista ja kulttuurin ymmärrystä puolin ja toisin. Aseman Lapset ry toivottaa kaikille hyvää kansainvälistä romanipäivää.

Syksyllä 2017 Vantaan Tikkurilan asemanseudun alueella vietti aikaansa aikaisempaa enemmän romaninuoria. Jalkautuvien nuorisotyöntekijöiden lisäksi myös romaniyhteisöt huomioivat tämän. Nuorisotyöntekijöiden avuksi lähti vapaaehtoisia romaneja syventämään kohtaamisia nuorten kanssa.

Tarve systemaattisemmalle jalkautuvalle työlle käynnisti sittemmin kiinteäksi muotoutuneen yhteistyön Romano Missio ry:n Terne Apre -hankkeen kanssa.

Viime vuosien aikana osaamista on jaettu puolin ja toisin: arjen yhteistyön lisäksi Aseman Lapset on esimerkiksi kouluttanut romanihankkeiden työntekijöitä julkisiin tiloihin jalkautuvaan nuorisotyöhön sekä katusovittelun hyödyntämiseen.

Romano Mission työntekijät puolestaan ovat perehdyttäneet Aseman Lasten henkilökuntaa romanikulttuuriin. Romaneiden historiaan tutustuminen on auttanut ymmärtämään esimerkiksi romanien matalaa koulutustasoa valtaväestöön nähden. Aiemmin romanien elämä oli liikkuvaista, ja elämä pitkälti selviytymistä. Silloin koulunkäynti oli vaikeampaa. Vasta 1970-luvulla romanit alkoivat saada valtion tukemia asuntoja.

 

Tiedonvaihtoa, kohtaamisia ja raveja

Yhteistyö on koettu erittäin hedelmällisenä: esimerkiksi löytävässä nuorisotyössä romanikulttuurin tuntemuksen lisääntyminen on helpottanut ja syventänyt kohtaamisia romaninuorten kanssa kauppakeskuksissa ja muualla kaupungilla, minne löytäjät yhteistyökumppaneineen jalkautuvat.

”Monet romaninuoret ovat selvästi hyväksyneet minut luotettavaksi aikuiseksi. Nykyään he tervehtivät ja vaihtavat kuulumisia avoimemmin silloinkin, kun olen liikenteessä ilman romanityöntekijöitä”, Aseman Lasten löytävässä nuorisotyössä työskentelevä Mikko Riiheläinen kertoo.

Jalkautuvan työn lisäksi yhteistyötä on tehty myös Aseman Lasten Walkers-bussilla. Tiedonvaihto nuoria koskettavista ilmiöistä on hioutunut järjestöjen välillä vuosien varrella sujuvaksi. Myös kevyemmissä merkeissä on tehty yhteistyötä: muutama kevät sitten osallistuttiin porukalla Vermon raviradan keskiviikkoraveihin. Raveissa on sekä katsojina että harrastajina paljon romaninuoria.

 

Romanityöntekijät tärkeitä kulttuuritulkkeja

Riiheläinen kertoo, kuinka hän jatkuvasti oppii romanikulttuuriin kuuluvia pieniä nyansseja. Esimerkiksi ymmärrys romaninuorten kaksoisidentiteetin vaikutuksesta arkeen on lisääntynyt.

”Romanikulttuurin yhteisöllisyydessä on valtavasti positiivista”, Riiheläinen miettii.

Romanien – kuten kenen tahansa – kohdalla kuitenkin kaikkein tärkeintä olisi muistaa kohdata romaninuoret yksilöinä.

“Romaneilla ei esimerkiksi ole mitään yhteistä linjaa kaikkiin asioihin”, nuorisotyöntekijä Angelica Vironen Terne Apresta muistuttaa.

Vironen näkee, että kaikkein tärkeintä on luoda nuoriin uskoa, että heissä on paljon potentiaalia ja lahjakkuutta – ja että he ovat arvokkaita.

Onneksi myös yhteiskunnassa vallitsevista asenteista puhutaan nykyään enemmän. Edelleen monet romanit kuitenkin kohtaavat syrjintää. Etenkin nuorena, kun identiteetti on vasta muotoutumassa, kokemus siitä, ettei yhteiskunta hyväksy, horjuttaa helposti luottamuksen. Pahimmassa tapauksessa syntyy kokemus, että ulkopuolelle jättäytyminen on ainoa mahdollisuus selviytyä.

Romanien kansainvälistä päivää vietetään 8. huhtikuuta ympäri maailman. Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta päivän kunniaksi.

(Teksti on julkaistu Aseman Lasten nettisivuilla alun perin syksyllä 2019)

 

Kuva: Jari Faltin ja Angelica Vironen Terne Apresta Walkers-bussilla lokakuussa 2019 Malmilla. Kuvassa lisäksi Aseman Lasten Mika Rouvinen (toinen vasemmalta) sekä Anne Toivonen (toinen oikealta). Keskellä nuorisotyönohjaaja Heidi Grandström Malmin seurakunnasta.

Tilaa uutiskirjeemme