Tarvitsemme enemmän läsnäoloa ja kohtaamisia 

 

Lahjoittamalla tuet lasten ja nuorten hyvinvointia sekä autat heidän perheitään.

  

Aseman Lapset ry edistää lasten ja nuorten turvallista kasvua sekä torjuu syrjäytymistä. Toimimme tavoitteellisesti menemällä sinne, missä nuoret ovat, ja tunnistamme apua tarvitsevat.  

  

Järjestössämme työskentelee 50 kasvatus- ja sosiaalialan ammattilaista, jotka yhdessä vapaaehtoisten kanssa mahdollistavat kymmeniä tuhansia nuorten kohtaamisia joka vuosi. Mutta se ei riitä. Tarvitsemme enemmän turvallisia aikuisia nuorten arkeen, ja tähän tarvitsemme lahjoitustasi.  

Aseman Lasten työntekijä lapsiporukan keskellä kauppakeskuksessa.
Aseman Lasten työntekijä istuu katukiveyksellä nuoren vieressä.

Kuukausilahjoittaminen mahdollistaa pitkäjänteisen työn nuorten parissa

 

Jo yksi kohtaaminen voi muuttaa yhteiskunnan ulkopuolelle ajautuvan nuoren suunnan. Jokaisella nuorella on vain yksi nuoruus, ja haluamme olla tekemässä siitä mahdollisimman turvallisen. Työmme on pitkäjänteistä, ja luottamus nuoriin rakennetaan kohtaaminen kerrallaan. Valitettavasti toiminnallemme on joka vuosi enemmän kysyntää ja tarvetta.

Tavoitteenamme on kerätä Vain yksi nuoruus -kampanjalla mahdollisimman paljon uusia kuukausilahjoittajia nuorten tukemiseksi. Sinua tarvitaan, koska meitä tarvitaan. 

 

On aika lahjoittaa.  

Liity kuukausilahjoittajaksi täyttämällä lomake

Jos annat tiedon pankistasi ja henkilötunnuksesi tässä yhteydessä, pankki käyttää henkilötunnusta tunnistamiseen ja valmiin e-laskutusehdotuksen lähettämiseen verkkopankkiisi, mutta se ei välity eikä tallennu lahjoituksen saajalle.

Kertalahjoitus MobilePayssa

 

Myös kertalahjoituksella voit tukea lasten ja nuorten hyvinvointia. Tee lahjoituksesi nyt!

MobilePay numeromme on 43 900 ja tilinumeromme (Danskebank) FI19 8000 1301 0103 03 (viitenumeroksi 9506).

 

Aseman Lapset ry:n rahankeräyslupa (RA/2020/637) on voimassa 6.7.2020 alkaen koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

 

Lue lisää lahjoittamisesta >>

Turvallisia aikuisia pelalemassa pöydän ääressä nuorten kanssa.

Tilaa uutiskirjeemme