Olen Johanna Tuononen, työskentelen erityisluokanopettajana Valtion koulukodin Vuorelan yksikössä. Valtion koulukodissa koulua käyvät nuoret ovat huostaanotettuja ja koulukotiin sijoitettuja.
Heistä useilla on taustallaan aiempia sijoituksia kodin ulkopuolelle, monia traumaattisia tapahtumia elämässä, mielenterveydellisiä ja neuropsykiatrisia haasteita, kouluakäymättömyyttä ja oireilua päihteillä ja rikoksilla.
Ripa-hankkeen työntekijät ovat vierailleet luokassani säännöllisesti. He ovat työstäneet oppilaiden kanssa omaelämänkerrallista kirjoitusprojektia sekä viettäneet aikaa nuorten kanssa keskustellen, hassutellen, pelaten ja syöden.
Luokassa alkaneet keskustelut ovat monen nuoren kohdalla jatkuneet Ripa-työskentelynä sijoituksen päätyttyä tai säännöllisellä yhteydenpidolla työntekijöiden kanssa sosiaalisessa mediassa.
Aseman Lasten vierailuilla pysäyttävintä ovat kohtaamiset, joissa nuori kertoo elämästään ja viimeisenä tulee lause: ”En ole koskaan aikaisemmin puhunut tästä kenellekään.” Tätä tilannetta olen todistanut useimmilla vierailukerroilla.
Mukavia muistoja vierailuista on paljon, alkaen siitä, kun oppilaiden kanssa soitetaan “lapsille” ja kutsutaan heidät kylään.
Nuorten on helppoa avautua kokemusasiantuntijoille ja esittää kysymyksiä, joita he eivät muuten kysyisi. Kokemusasiantuntijat osaavat vastaavasti esittää nuorille kysymyksiä, joilla keskustelua saadaan avattua.
Nuoret vastaanottavat kokemusasiantuntijoilta keskusteluapua ihan eri tavoin kuin opettajalta. He haluavat purkaa tilanteitaan aikuisille, joilla on monista asioista omakohtaista kokemusta ja sitä kautta kykyä samaistua nuorten tilanteisiin.
Nostaisin vertaistuen saatavuutta ja arvoa päihteillä ja rikoksilla oireilevien nuorten työskentelyssä. Ulottaisin yhteistyön laajemmin koulujen rakenteisiin.
Kokemusasiantuntijoilla on paljon annettavaa kouluun kiinnittymisen haasteissa sekä sillanrakentajina ja kommunikoinnin avaajina nuorten ja koulun henkilökunnan välillä.
Tulevaisuus voi olla toisenlainen, uskalla yrittää <3