Lapsia ja nuoria pitää kannustaa ja tukea päihteettömään elämäntapaan. Päihdepolitiikka ja lasten ja nuorten parissa tehtävä työ ei voi kuitenkaan rajoittua siihen, että keskitymme vain estämään käyttöä. Osa nuorista käyttää päihteitä ja myös he ansaitsevat arvostavan kohtaamisen ja tukea.

Monella nuorella on kokemus, että ammattilaiset sanelevat, miten toimitaan. Jos nuori ei koe tulevansa kuulluksi, ei hän useinkaan sitoudu muutokseen. Tai voi olla tilanne, että nuori tekee kuten sanotaan mutta elämä ei muutukaan paremmaksi.

Päihdekasvatus, jossa jaetaan pelkkää tietoa, ei ole tehokasta. Sen sijaan on tärkeää kuunnella myös nuorten näkökulmia ja keskustella aiheesta neutraalisti, avoimesti ja moralisoimatta. Pelotteluun, syyllistämiseen ja uhkakuviin perustuva päihdekasvatus ei ole tätä päivää.

Hyvään päihdekasvatukseen kuuluu aika, kohtaaminen ja keskustelu. Elämäntaitojen harjoitteleminen ja vahvistaminen, esimerkiksi stressin hallinta ja hankalien tunteiden tunnistaminen ja käsittely. Nuoret tarvitsevat aikuisten tukea näiden taitojen harjoitteluun.

Omassa työssäni kohderyhmänä ovat toistuvilla rikoksilla ja päihteidenkäytöllä oireilevat nuoret. Monella päihteet ovat päivittäisessä käytössä. Toisilla kannabis, toisilla niin sanotut kovat huumeet. Käytön syyt ovat moninaiset. Päihteet voivat esimerkiksi olla keino säädellä vaikeita tunteita tai tulla toimeen sosiaalisten haasteiden kuten ujouden kanssa. Aina nuori ei itsekään ymmärrä syytä käytölleen tai on haluton pohtimaan sitä.

Työmme perustuu siihen, että tarjoamme päihteidenkäytölle vaihtoehtoja. Irrottautuminen rikoksista ja päihteistä vaatii rinnalla kulkemista ja myös sen sietämistä, että välillä tulee takapakkia.

Monella asiakasnuoristamme on todella vähän aikuisia arjessaan. Suurin osa asuu lastensuojelulaitoksissa, joissa työntekijöiden vaihtuvuus on usein valitettavan suurta. Ammattilaisetkin saattavat puhua nuorista toivottomina tapauksina.

Päihdesuosta on vaikea päästä yksin ylös. Nuori tarvitsee tunnetta, että tulee kohdatuksi, ymmärretyksi ja kuulluksi. Lopulta kyse on aika yksinkertaisista asioista: tarjoamme turvallisen aikuisen, joka on kiinnostunut ja joka ei häviä. Välillä mietin, onko oikeutettua puhua vaikeasta kohderyhmästä. Miten niin vaikea? Tukea ja turvallisen aikuisen läsnäoloa vailla olevia pikemminkin.

Nuori saattaa pitkäänkin kokeilla, onko uuden aikuisen kanssa kunnioituksen ilmapiiri. Luottamus ei synny yhdessä tai kahdessa tapaamisessa. Tapaamiset eivät myöskään ole vain joidenkin asioiden hoitoa, vaan usein toiminnallisia: käydään keilaamassa, syömässä ja tekemisen lomassa jutellaan.

Tunne-elämä ja tunnetaidot ovat monilla haastavia. Päihde- ja rikosmaailmassa vallitsee kovat arvot, pehmeitä tunteita pitää opetella ottamaan vastaan. Sekin vie aikaa. On myös iso työ miettiä, kuka minä olen ja millainen haluaisin olla. Mihin kaikkeen voisin kyetä? Monet nuoret eivät uskalla unelmoida ja sitäkin pitää harjoitella.

Työskentelyssä tavoitteiden pitää olla tarpeeksi pieniä ja saavutettavia. Tehdään yhdessä asioita ja ne menevät maaliin. Uskalletaan vaikka mennä uimahalliin, jos se on vuosia ollut vaikeaa. Täytetään asuntohakemus. Sovitaan, että viikonloppu vietetään selvinpäin. Pienet onnistumiset lisäävät uskoa siihen, että kannattaa yrittää. Pikkuhiljaa on uskallusta alkaa unelmoida suuremmistakin asioista.

Joskus nuori ei halua irti päihteistä tai ei koe olevansa valmis ottamaan apua vastaan. Silloin pohditaan, mitä pitää tapahtua ennen kuin voidaan lähteä palveluun. Kun nuoren asioista on kiinnostunut, he avaavat tilanteitaan tosi paljon. Yksi katteeton lupaus voi kuitenkin olla nuorelle musertavaa.

Teen päätyön rinnalla keikkatyötä lastensuojelulaitoksissa. Valitettavasti monet lastensuojelulaitokset pyörivät pitkälti keikkatyön voimin. Se ei luo nuorille heidän tarvitsemaansa pysyvyyttä. Jokainen vaihtuva työntekijä on traumatisoituneelle nuorelle uusi hylkäyskokemus.

Olen kohdannut paljon ammattilaisia, joilla on hieno ote nuoriin, myös päihteitä käyttäviin nuoriin. Valitettavasti on kuitenkin myös ammattilaisia, jotka esimerkiksi ajattelevat, että päihteistä puhuminen tarkoittaa niiden hyväksymistä tai jopa käyttöön kannustamista.

Yleisemmin sosiaalityöntekijät ja muut ammattilaiset saattavat puhua ihan eri kieltä kuin nuori. Tapaamistilanteet ovat usein niin jännittäviä, että nuorella menee iso osa keskustelusta ohi. Se ei luo ilmapiiriä, jossa nuori kokee voivansa vaikuttaa oman elämänsä asioihin. Meidän rooli onkin monesti vähän kuin tulkilla. Toimimme myös välittäjänä ammattilaisten suuntaan; meillä on yleensä käsitys, mitä nuori toivoo.

Mielestäni haittoja vähentävä työ pitäisi tuoda myös alaikäisille. Riskiryhmille tulisi jakaa neutraalia tietoa myös eri aineiden yhdistelmävaikutuksista, yliannostusriskeistä ja siitä, miten yliannostustilanteissa toimitaan.

On absurdi tilanne, jos nuori on joutunut laitokseen päihteidenkäytön takia ja siellä ei saa puhua päihteistä. Ammattilaisten valmiuksia käydä keskusteluja päihteistä pitäisi vahvistaa. Aikuisten tehtävä on myös ottaa selvää eri päihteistä; etsiä objektiivista tietoa niiden vaikutuksista ja riskeistä. On ongelmallista, jos esimerkiksi kannabiksen satunnainen poltto ja suonensisäisten huumeidenkäyttö nähdään samana ilmiönä – useimmiten nämä todellisuudet ovat aika kaukana toisistaan.

Maailma muuttuu ja aikuisten ja ammattilaisten pitää pystyä muuttamaan ajattelu- ja toimintatapojaan. Esimerkiksi Valtion koulukodit ovat lähteneet kehittämään päihdetyötään.

Loppujen lopuksi päihdetyö on kohtaamista ja sille pitää olla tarpeeksi aikaa. Nuorelle annetaan valtaa ja vastuuta ja vältetään asetelmaa, että aikuiset tietävät, kuinka asiat pitää hoitaa ja mitä nuori tarvitsee.

Järjestelmällä pitäisi olla laajemmat mahdollisuudet venyä ja muokkaantua nuoren tarpeiden mukaan. Notkahdukset ja retkahdukset kuuluvat monesti muutosprosessiin. Jokainen tarvitsee yksilöllisen tuen, toiset vähemmän, toiset enemmän.

Osaamista ja uskallusta lisää! Uskon, että kokemusasiantuntijoiden ymmärrystä ja osaamista kannattaisi hyödyntää nykyistä enemmän.

Yleisemmin meidän aikuisten pitäisi kiinnittää huomiota siihen, miten me nuoret nähdään ja heistä puhutaan. Aikuisten tehtävä on tukea, auttaa, ohjata, keskustella, yhdessä miettiä, mikä elämän parempi suunta voisi olla. Meillä on lopulta aika vähän palveluja, jonne voi mennä pohtimaan, mitä haluaa. Ihminen tarvitsee usein pitkän vuorovaikutussuhteen, jossa rakentaa omaa identiteettiään uudelleen.

Siiloutunut palvelujärjestelmä on oma keskustelunaiheensa. Nuoren ympärillä voi olla toistakymmentä ammattilaista. On raskasta uudelleen ja uudelleen avata omaa tilannetta eri ammattilaisille. Ja surullista, jos nuori ajattelee itsestään, ettei enää ansaitse apua, koska on sössinyt niin monta mahdollisuutta.

Harva haluaa tehdä rikoksia tai ongelmakäyttää päihteitä, kysymys on isosta ongelmavyyhdistä siellä takana. Kaikille aikuisille haluaisin sanoa: jos lupaat jotain nuorelle ja sen pidät, pääsee pitkälle.