Frontpage / Ajankohtaista / Uutiset / Nuorten liikkuva kohtaamispaikka aloittaa Lapinlahdella

Nuorten liikkuva kohtaamispaikka aloittaa Lapinlahdella

Matkailuautosta liikkuvaksi nuorten kohtaamispaikaksi muunnettu Walkers-auto eli Wauto aloittaa työnsä Lapinlahdella 3. helmikuuta. Tiikeriksi nimetty auto on yksi viidestä eri puolilla Suomea toimivasta Wautosta. Tiikeri viihtyy Lapinlahdella toukokuuhun saakka. 

Liikkuvalla nuorisotyöllä mennään sinne, missä nuoret viettävät aikaansa. Samalla tuodaan turvallisia aikuisia ja ajanviettopaikka lähemmäksi nuoria. Normaalisti tarjolla on kahvia, pelejä ja juttuseuraa sekä tarvittaessa kohdennettua tukea ja ohjausta, mutta poikkeusoloissa wautotoiminta aloitetaan pelkästään nuorten ulkokohtaamisilla turvavälit ja hygienia muistaen.

– Meille on tärkeää kohdata nuoria myös poikkeusoloissa sekä kuunnella heitä askarruttavia asioita, kertoo nuoriso-ohjaaja Tuija Huttunen Lapinlahden kunnasta.

Wautolla täydennetään nuorisotyöllisiä tyhjiöitä, matkailuautolla päästään suoraan sinne, missä nuoret jo ovat.

– Tiikeri mahdollistaa nuorten kohtaamisen myös ns. luontokylillä, joista kulkuyhteydet keskustoihin saattavat olla haasteellisia. Wauto kulkee ympäri pitäjää ainakin kahtena iltana viikossa, ja reiteistämme ilmoittelemme nuorisotyön sosiaalisen median kanavissa, kertoo Huttunen.

Tiikerin kyydissä matkaa nuorisotyöntekijöiden lisäksi myös vapaaehtoisia aikuisia eli wapareita. Nämä koulutetut, turvalliset aikuiset tekevät merkityksellistä vapaaehtoistyötä nuorten parissa koulutetun nuorisotyön ammattilaisen opastuksella juuri sen verran kuin omiin aikatauluihin milloinkin sopii.

Wautot omistaa ja niiden toimintaa koordinoi Aseman Lapset ry. Lapinlahdella toimintaa operoi ja koordinoi kunnan nuorisotyö.

Lisätietoja:

– Tuija Huttunen, nuoriso-ohjaaja, Lapinlahden kunta, p. 040 4883 774

– Miikka Kortelainen, hankekoordinaattori, Aseman Lapset ry, p. 044 715 7128

– Minna Lahtela, valtakunnallinen Walkers-toimintavastaava, Aseman Lapset ry, p. 040 777 8683

Aseman Lapset ry on vuonna 1990 perustettu poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton valtakunnallinen järjestö. Yhdistyksen perustehtävänä on edistää lasten, nuorten, perheiden ja koko yhteiskunnan hyvinvointia sekä ehkäistä syrjäytymistä. Walkers-toiminta on Aseman Lapset ry:ssä kehitettyä ennaltaehkäisevää nuorisotyötä, joka perustuu vapaaehtoisten aikuisten antamaan aikaan ja läsnäoloon.  

Wauto-toiminta on osa Aseman Lapset ry:n Walkers On Wheels 2 -hanketta. Hanke on rahoitettu veikkausvoittovaroin opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksella sekä Brita Maria Renlund säätiön sekä Eevi ja Emil Tannisen säätiön avustuksella. Autot on hankittu opetus- ja kulttuuriministeriön, Suomen Lions-liiton, Eevi ja Eemil Tannisen säätiön sekä Brita Maria Renlund säätiön rahoituksella. Hankkeessa toimitaan viidellä autolla eri puolilla Suomea ja juurrutetaan liikkuvan nuorisotyön menetelmiä eri alueille. www.asemanlapset.fi  

Lisää uusi kommentti

Uutiset

04.03.21

Kuopiossa vedettiin yhteen löytävän nuorisotyön jaksoa kaupungissa

Aseman Lasten löytävä nuorisotyö -toiminta Kuopiossa on pikkuhiljaa loppusuoralla. Torstaina 4.3. kokoonnuttiin...

Lue lisää

03.03.21

Walkers-toiminta laajenee – kevään aikana perustetaan kolme uutta Walkersia Kuopioon, Lahteen ja Savonlinnaan!

Kuopio ja Savonlinna toteuttavat toimintaa omilla Walkers-autoillaan eli wautoillen. Molempien paikkakuntien...

Lue lisää

18.02.21

Takku-hanke loppusuoralla

Jyväskylän Koulutuskuntayhtymä Gradian ja Aseman Lasten yhteisessä Takku-hankkeessa yksilöllisellä tuella on selvitetty...

Lue lisää

20.01.21

Nuorten liikkuva kohtaamispaikka aloittaa Pietarsaaressa

Matkailuautosta liikkuvaksi nuorten kohtaamispaikaksi muunnettu Walkers-auto eli Wauto aloittaa työnsä Pietarsaaressa...

Lue lisää