Frontpage / Ajankohtaista / Uutiset / Nuoret pitävät Walkers-toimintaa merkityksellisenä

Nuoret pitävät Walkers-toimintaa merkityksellisenä

nuorisokysely_2020_suomi_pieni.png

”Täältä sain hyvän kaveriporukan ja tunsin ensimmäistä kertaa, että kuulun johonkin. Aina kun tulin tänne, joku tuli halaamaan. Tää oli turvallinen mesta – tiesi, että on aina tervetullut.” 

Näin kuvailee Walkers-toimintaa jo täysi-ikäistynyt nuori. Samansuuntaisia viestejä saatiin monia, kun eri puolilla Suomea asuvilta nuorilta kysyttiin Walkers-toiminnan merkityksestä. Walkersin kivijalka on nuorten ja aikuisten turvallinen kohtaaminen. Nuorisotyön ammattilaiset ja vapaaehtoistyöntekijät kohtaavat nuoria tällä hetkellä kahdeksalla paikkakunnalla kahvilamuotoisen Walkers-toiminnan kautta. Lisäksi viisi Walkers-autoa toimii eri puolilla Suomea ja Walkers-bussi pääkaupunkiseudulla. 

Yhteensä 234 Walkerseissa käyvää nuorta vastasi kyselyyn eri puolilla Suomea. He antoivat toiminnalle keskiarvoksi 4,6 asteikolla yhdestä viiteen. Vastaajista yli puolet kokee saaneensa Walkers-toiminnan kautta tukea elämäntilanteeseensa. Nuoret kertovat voivansa olla Walkersissa aikuisten ja toisten nuorten keskellä omia itsejään. He kokivat ilmapiirin ystävälliseksi ja suvaitsevaiseksi sekä työntekijät luotettaviksi ja helposti lähestyttäviksi.  

Viihtymisestä kertoo sekin, että nuoret käyvät Walkersissa keskimäärin kahden ja puolen vuoden ajan yli kaksi kertaa viikossa. Lähes kaikki nuoret kertoivat saaneensa toiminnan kautta myös vähintään yhden uuden ystävän.   

Lue lisää Walkers-toiminnasta ja vapaaehtoistyöstä.

 

 

 

 

Lisää uusi kommentti

Uutiset

26.06.20

Aseman Lapset 30v – otteita julkaisuistamme vuosien varrelta

Julkaisemme kesällä torstaisin sosiaalisen median kanavissamme katsauksia menneeseen. Miltä näytti ensimmäisen...

Lue lisää

22.06.20

Aseman Lasten toiminta kesällä

Ei unohdeta nuoria ja nuorisotyötä poikkeusoloissakaan! Järjestömme luonteeseen kuuluu nopea reagointi nuorten elämässä...

Lue lisää

09.06.20

Blogikirjoitus: Kuka haistattelijaa ja hankalinta osaa ja jaksaa?

Nuori herää perusviikonloppuaamuna poliisivankilasta, putkasta. Hänet on tuotu alkuyöstä koppiin rauhoittumaan....

Lue lisää

08.06.20

Blogikirjoitus: Kumppanuudessa nuorten parhaaksi

Nuorisotalo Silta ja Vehkojan kertsi Hyvinkäällä olivat minulle 1980-luvun alussa tärkeitä paikkoja. Siellä käytiin...

Lue lisää