Frontpage / Ajankohtaista / Uutiset / Mennään sinne missä nuoret ovat

Mennään sinne missä nuoret ovat

Työn takana: Niilo Karjalainen, hankekoordinaattori

Walkers on Wheels on Aseman Lapset ry:n valtakunnallinen hanke, jossa kehitetään liikkuvaa nuorisotyötä ja tarjotaan paikalliselle nuorisotyölle uusia keinoja työn tekemiseen. Hanketta toteutetaan yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa viiden Walkers-auton eli tuttavallisemmin Wauton voimin. Mutta kuka koordinoi autoja pitkin Suomea?    karjalainen_niilo_3_0_0.jpg

Wautoja koordinoi kolme hankekoordinaattoria, joista yksi on Niilo Karjalainen. Wautoja on tällä hetkellä viisi: Kissa, Leijona, Ilves, Tiikeri ja Pantteri.

– Parasta näissä hommissa on, kun saa tavata ihan upeita, erilaisia ammattilaisia ja nuorista välittäviä aikuisia ympäri maata. Jokaisella paikkunnalla oppii jotakin uutta ja muistaa, että nuorisotyössä on oikeasti valtavia määriä ammattitaitoisia, intohimoisia ja lämpimiä ihmisiä, hehkuttaa Niilo. 

Wauto on kohtaamispaikkana toimiva matkailuauto, jossa ammattilaiset ja vapaaehtoiset turvalliset aikuiset kohtaavat nuoria siellä, missä he aikaansa viettävät. Wauto-jaksot kestävät 3–6 kuukautta kerrallaan. Kissa operoi tänä syksynä Raumalla, Pantteri Raaseporissa, Tiikeri Savonlinnassa, Ilves Kotkassa ja Leijona Ranualla.

Ensimmäinen Wauto lähti liikkeelle vuonna 2017. Tähän mennessä toimintaa on toteutettu jo yli 35 paikkakunnalla aina Itämeren rannoilta Lapin pohjoisimmille tuntureille. Toimintaa on ollut toteuttamassa 200 nuorisotyöntekijää sekä yli 280 muuta yhteistyökumppania. 

Walkers-autojen toiminnassa sovelletaan Aseman Lapset ry:n asiantuntijuutta erityisesti Walkers-bussista ja muusta Walkers-toiminnasta sekä löytävästä nuorisotyöstä. Walkers-autot ovat osa valtakunnallista Motörisoitu nuorisotyö -verkostoa, jossa jaetaan hyviä käytäntöjä ja kokemuksia sekä tehdään liikkuvaa nuorisotyötä tunnetuksi. 

– Liikkuvalla nuorisotyöllä pystytään tarjoamaan turvallisia kohtaamisia aikuisten ja sellaisten nuorten välillä, jotka jäävät tai jättäytyvät ulkopuolelle monista muista nuorisotyön muodoista. Nuorille ja tulevaisuudellehan tätä työtä tehdään, Niilo jatkaa. 

Ensimmäistä Walkers on Wheels -hanketta (2017–2019) rahoitettiin veikkausvoittovaroin opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksella. Ministeriön avustuksen lisäksi yksi Wautoista on hankittu Suomen Lions-liiton keräystuotoilla ja yksi Eevi ja Eemil Tannisen säätiön lahjoituksella. Vuonna 2020 käynnistyneen Walkers on Wheels 2 -hankkeen päärahoittaja on opetus- ja kulttuuriministeriö. Ruotsinkielisten seutujen Wauto-toimintaa tukee Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne ja Itä-Suomen alueella toteutettavaa toimintaa Eevi ja Eemil Tannisen säätiö.  

​​​​​​​Työn takana -juttusarja on osa Aseman Lapset ry:n 30-vuotisjuhlavuotta. Sarjassa esitellään Aseman Lasten toimintaa työntekijöiden näkökulmasta. Järjestössä on töissä 40 nuoriso-, kasvatus- ja sosiaalialan ammattilaista. Jutut ilmestyvät uutiskirjeemme tahtiin kolmen viikon välein. Lisätietoja ja uutiskirjeen tilaaminen: https://www.asemanlapset.fi/fi/uutiskirje
 

Niilo Karjalainen

  • työskennellyt Aseman Lapset ry:ssä vuodesta 2017
  • nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto
  • työkokemusta Niilolla on Lapin kunnista nuorisotyöstä, tukihenkilöhommista ja leiritöistä
  • Motto: Maailma on pelastettava

Lisätietoja Walkers-toiminnasta löytyy osoitteesta www.walkers.fi

   


 

Lisää uusi kommentti

Uutiset

15.09.20

Nuorisotyön ammattilainen – vastaa julkisiin tiloihin jalkautuvan työn kyselyyn!

Monissa kunnissa lisättiin julkisiin tiloihin jalkautuvaa nuorisotyötä koronakeväänä. Aseman Lasten löytävässä...

Lue lisää

24.08.20

TIEDOTE: Walkers-bussilla kohdataan korsolaisia nuoria ja tiivistetään alueen toimijoiden yhteistyötä

Vapaa julkaistavaksi heti, 24.8.2020 Liikkuvaa nuorisotyötä poikkeusoloissa Aseman Lapset ry:n Walkers-bussi...

Lue lisää

14.08.20

Tue jyväskyläläisiä nuoria lahjoittamalla pullonpalautusrahat!

Aseman Lasten ja muiden lasten ja nuorten hyvinvointia tukevien yhdistysten toimintaa voit tukea lahjoittamalla...

Lue lisää

12.08.20

Tiedätkö, missä nuoresi viettää aikaansa?

Tiedätkö, missä nuoresi viettää aikaansa?  Vapaa-aika on tärkeää niin nuorelle kuin aikuiselle. On hyvä viettää...

Lue lisää