Yhteenkuuluvuudentunteen perustan rakentaminen on yksi vanhemmuuden tärkeimmistä rakkaustehtävistä. Lapsen maailma perustuu sille, mitä hän ympärillään oleville ihmisille merkitsee. Miten hänet kohdataan, miten hänelle puhutaan, miten häntä kuunnellaan, miten häntä kosketetaan ja miten hänestä huolehditaan. Tyypillisesti jokaisen meidän ensimmäinen yhteenkuuluvuudentunteemme rakentuu omaan perheeseemme.

Yhteenkuuluvuus on jokaisen perustarve, joka vaikuttaa yksilön hyvinvoinnin ja onnellisuuden tunteen kokemuksiin. Ihmisellä on luontainen tapa hakea yhteyttä toisiin ihmisiin ja halu kuulua johonkin ryhmään. Meillä on pitkä evolutiivinen historia me vastaan muut -asetelmasta, joka on tuonut yksilölle turvaa yhteisöstä sekä mahdollistanut esimerkiksi ravinnon saannin. Meidät erottaa kuitenkin monista muista nisäkkäistä kyky ja taito tehdä yhteistyötä muiden kanssa. Tämä on ollut edellytyksenä nykyisen yhteiskuntamme kehittymiselle.

Elämämme aikana olemme osa monenlaisia yhteisöjä. Osan voimme valita itse, osa muotoutuu ympärillemme riippumatta meistä – kuten kouluyhteisöt. Tutkimusten perusteella lasten ja nuorten kouluviihtyvyyteen vaikuttaa merkittävästi tunne, että kuuluu joukkoon. Monen koulun arvoissa mainitaan yhteisöllisyys, ystävällisyys ja toisten huomioiminen. Voimme kaikki vaikuttaa siihen, että jokaisella on mahdollisuus tulla kuulluksi, nähdyksi, kohdatuksi, autetuksi ja arvostetuksi omana itsenään. Meidän ei pidä vain sietää tai hyväksyä erilaisuutta. Meidän tulee arvostaa sitä. Erilaisuus on yhteisöjen ja yhteisen toiminnan suuri voimavara.

Kuitenkaan kaikki eivät tunne kuuluvansa joukkoon.  Työssäni lasten ja nuorten kanssa sydän muljahtaa paikaltaan, kun kuulen nuoren tarinaa siitä, että kukaan ei tervehdi, kukaan ei hymyile, ei pyydä mukaan, ei välitä eikä ketään kiinnosta. Kouluun kiinnittymiseen vaikuttaa paljon se, että kokee olevansa tärkeä osa porukkaa, luokkaa, koulua – joku, jota kaivataan, jos on poissa. Joku, jonka kuulumisia kysytään ja jonka ajatuksilla ja tunteilla on merkitystä. Joku, joka on tärkeä muille. Yksikin korjaava kokemus yhteenkuuluvuuden tunteessa voi paikata muodostuneita säröjä, mutta jäljet ulkopuolisuudesta ja syrjään jäämisestä elävät yleensä pitkään muistissa.

Miten siis voimme tukea yhteenkuuluvuuden tunteen kehittymistä?

Yksi konkreettinen asia on tunnistaa elämässämme erilaiset onnellisuusvarkaat. Termin opin onnellisuusprofessori Markku Ojaselta, joka on tutkinut työn ja onnellisuuden yhteyttä. Lyhyesti onnellisuusvarkaat ovat tekijöitä, jotka kasaantuessaan vaikuttavat heikentävästi hyvinvointiimme. Mutta myös siihen, millaiset voimavarat meillä on toimia sosiaalisissa tilanteissa toisia kunnioittaen ja kohdaten, ja millainen kyky meillä itsellä on kohdata pettymyksiä ja vastoinkäymisiä elämässämme.

Esimerkiksi kiire, konfliktit, erilaiset huolet, menetykset ja sairaudet ovat onnellisuusvarkaita. Nämä varkaat tunnistamalla voimme kiinnittää huomiota omaan hyvinvointiimme. Jos arvioit hyvinvointisi ja jaksamisesi olevan 60 prosenttia sadasta, on se 60 prosenttia maksimi, mitä voit muille itsestäsi antaa.

Toisena huomionarvoisena yhteenkuuluvuutta edistävänä asiana on dialogi. Sen sijaan, että olemme ehdottomia omien näkökulmiemme ja ajatuksiemme oikeellisuudesta ja haemme toisia alistavia, satuttavia tai heikentäviä vastakkainasettelutilanteita, tulisi meidän harjoitella dialogia. Dialogin tarkoituksena on yhteisen ymmärryksen lisääminen, toisten tasa-arvoinen kuuleminen ja toisen puheeseen liittyminen. Dialogissa jokaisen näkökulma on yhtä tärkeä. Itseisarvona ei ole yksi oikea yhteinen mielipide tai ratkaisu vaan se, että opitaan tunnistamaan ja tutkimaan mahdollisia ennakko-oletuksia ja ymmärretään jokaisella olevan eri asioille omakohtaisia merkityksiä.

Kannustan pohtimaan hetken, mistä oma tunne yhteenkuuluvuudesta rakentuu, ja mitä voit omalta osaltasi tehdä edistääksesi sitä, ettei kukaan jää syrjään.

 


 

Vinkkini yhteenkuuluvuuden edistämiseen:

1) Huolehdi omasta hyvinvoinnistasi.
2) Varmista, että sinulla on aikaa kohtaamiselle, kuulemiselle ja dialogille.
3) Arvosta erilaisuutta ja tuo esiin vahvuuksia.

 

 

”Meidän ei pidä vain sietää tai hyväksyä erilaisuutta. Meidän tulee arvostaa sitä. Erilaisuus on yhteisöjen ja yhteisen toiminnan suuri voimavara.”

 

Sanna Asikaisen profiilikuva

Sanna Asikainen

vanhemmuuden tuen suunnittelija, Hyvän arjen rakentajat -ohjelma
  • Hyvän arjen rakentajat -ohjelma

Kirjoittaja on vanhemmuuden tuen suunnittelija Hyvän arjen rakentajat -ohjelmassa.

 

Lisää blogikirjoituksia

Tilaa uutiskirjeemme