Oppimisvaikeuden kirous

Pietron silmin:

Oppimisvaikeuden kirous

Tässä kevään aikana ole saanut meidän nuorten kanssa pyöriessä huomata erään tosiasian, minkä oon toki omassa elämässä ymmärtänyt jo nuorena. Meidän koulutusjärjestelmällämme on suuri rooli syrjäytyneiden ja rikoksilla sekä päihteillä oireilevien nuorten tarinoissa. Erityisesti nepsy- eli neuropsykiatristen haasteiden kanssa elävien nuorten sekä äidinkielenään muuta kuin suomea puhuvien nuorten elämässä.

Koulujärjestelmämme arvottaa oppilaat akateemisten taitojen mukaan ja oppimiseen ei ole tällä hetkellä muuta kuin tuo tie. Osa meistä ei erinäköisistä syistä pysty oppimaan perinteisellä tavalla ja tähän pitää saada muutos. Uusia keinoja oppia ja kiinnittyä myös työelämään.

Mun koulutarina: eka koulupäivä ja mua jännitti pirusti mennä sinne. Ekana päivänä mua alettiin kiusata nimeni takia. Asuin pienellä paikkakunnalla noin 100 kilometrin päässä Stadista. Silloin oli aika rajua rasismia ja mua alettiin haukkua ryssäksi, vaikka olen suomalainen. Hitto se tuntu pahalta ja alkuun pelotti mennä kouluun. Sitten kuitenkin päätin laittaa hanttiin ja musta tuli kiusaajieni kaltainen…

Pian tämän jälkeen huomattiin, että en sovellu isoon luokkaan, koska en pysynyt viittä minuuttia paikallani ja häiritsin tunteja. Muistan vaan sen kaiken hälyn ja kuinka en pystynyt keskittymään. No, tämän opettajat ratkaisivat sitten sillä, et opiskelin ensimmäiset kaksi vuotta pääosin yksin rehtorin luokan takana olevassa komerossa. Ei välitunteja muiden kanssa. Ei mitään kontaktia muihin oppilaisiin.

Hemmetti olin yksinäinen ja ettei olisi ollut liian helppoa, mut raahattiin koko koulun edessä adhd-testeihin psykologin luo. Muistan sen hetken kristallin kirkkaasti, se oli ihan hiton noloa, ihan kun ois ristille kävellyt. Kaikki katseli niin kuin oisin ollut jotenkin viallinen. Tästä suivaantuneena päätin olla tunnin hiljaa enkä sanonut sanaakaan sille naiselle. Tunti me siinä istuttiin hiljaa ja se totesi et ei mulla mitään ole. Oon vaan vilkas. Jep jep. Tuntu, et sekin vaan halus musta nopeemmin eroon… No, tällaiset testit on onneksi jo vähän parantuneet.

Aikuisena sit selvisi, ettei se ollut vaan sitä, että oon vilkas. Eikä kyse ollut siitä et olisin ollut tyhmä, mutta siltä tämä kaikki musta tuntui lapsena. Muistan kerrankin, kun huvikseni opettelin illan aikana jenkkien kaikki osavaltiot aakkosjärjestyksessä ulkoa. En tiedä miksi. Jos mua joku kiinnosti oikeasti, opin sen tosi nopeasti. Esimerkiksi urheilussa ja englannissa olin aina erityisen hyvä.

Kolmannella luokalla kaupunkiin perustettiin tarkkailuluokka ja meidät kaikki erilaiset lapset koottiin yhteen. Ei mitään kontaktia muihin, ja tätä jatkui koko kouluajan. Meillä tuli päihteet kuvioihin jo ennen kolmatta luokkaa, ja sitä on jatkunut melkein koko porukalla tähän päivään asti. Tai niillä meistä, jotka on enää hengissä. Onhan meitä kaksi, jotka ollaan saatu elämästä kiinni aikuisiässä.

Kaikilla meillä oli oppimisvaikeuksia ja tänä päivänä näen sen saman myös nuorissa joiden kanssa työskentelen.

Miten me voidaan vaatia nuorilta, jotka ei pysy hetkeäkään paikallaan, että ne olisivat 45 minuuttia häiritsemättä tunnilla? Tai vaatia nuorta, joka ei kunnolla ymmärrä kieltä, oppimaan muiden kanssa samassa tahdissa? Olisiko mahdollista kehittää toisenlainen keino kiinnittyä yhteiskuntaan ja työelämään kuin perinteinen opetus? Se, että me sysätään syrjään näitä lapsia, ei ole oikein.

Sillä, millainen viesti me aikuisina luodaan meidän lasten mieleen, on aivan valtava merkitys. Jos jo kouluaikaan se viesti on, että et kuulu joukkoon ja oot viallinen ja tyhmä, niin siitä mielikuvasta on todella vaikea päästä eroon ja kiinnittyä elämään täysivaltaisena yhteiskunnan jäsenenä. Koulu ei ole ainoa yhdistävä tekijä näillä nuorilla, mutta siihen pystymme vaikuttamaan, jos vaan halua löytyy. Over and out.

Terve! Nimeni on Pietro Saari ja työskentelen projektityöntekijänä Aseman Lapset ry:ssä. Toukokuussa aloitin työt kokoaikaisena Ripa-hankkeessa, ja aloitan samalla pienimuotoisen kirjoitussarjan työstäni rikoksilla ja päihteillä oireilevien nuorten kanssa. Niistä haasteista ja onnistumisista, joita oma taustani työhön tuo sekä parityömallista ammattilaisen rinnalla.

Minulla on taustallani 20 vuotta kestänyt rikos- ja päihdekierre, joka on alkanut jo noin 10-vuotiaana. Nykyään olen raitis, olen ollut jo useamman vuoden. Olen itse ollut sijoitettuna ja alkoholisti-isän vaikutuksessa koko lapsuuden.

Ripa-hankkeessa ehkäistään nuorten rikos- ja päihdekierteiden syvenemistä yhdistämällä koulutettujen kokemusasiantuntijoiden ymmärrystä ammatilliseen toimintaan nuorten parissa.

Ripa-hankkeessa Laurea-ammattikorkeakoulun KEIJO-koulutuksen käyneet rikos- ja päihdetaustaiset kokemusasiantuntijat toimivat nuoria kohtaavien eri alojen ammattilaisten työpareina. Tavoite on löytää uusia keinoja nuorten toistuvaan rikos- ja päihdekäyttäytymiseen pureutumiseen sekä muutostahdon vahvistamiseen ja ylläpitoon.