Miksi emme olisi tavallisia ihmisiä myös nuorille? Itsekin muistan nuoruudestani parhaiten ne bussiasemien, kirjastojen ja kauppakeskusten aikuiset, jotka joskus sattuivat kysymään mitä kuuluu. 

– Heippa, tervehti hilpeästi uusi kassanhoitaja hihnan eteen valuvaa nuorisoporukkaa.

Kaveriensa nauruntuhahdusten saattelemana nuori asiakas paiskasi kokistölkin kassahihnalle.

– No heeiippa, inisi nuori ivallisen vastauksensa tervehdykseen.  – Saanko alennusta?

– Voin laittaa sulle viiskyt senttiä lisähintaa, kelpaako?

Nuoren ympäröinyt kaveriporukka räjähti nauruun ja itse nuori punastui, maksoi ostoksensa normaalilla hinnalla ja poistui kavereineen kaupasta. Seuraavien päivien aikana porukka kävi vielä useita kertoja soittamassa suutaan tälle uudelle aikuiselle, kuin testaten, kuinka hän heihin reagoi.

Muutaman testikerran jälkeen kassanhoitaja ei enää joutunutkaan vääntämään kättä nuorten kanssa. He kävivät kertomassa kuulumisiaan jopa silloin, kun ohi kulkiessaan huomasivat heille turvallisen aikuisen olevan töissä.

Vakavasti otettavuus ei vaadi vakavuutta 

Jos aikuinen ei tervehdi, katso silmiin eikä kuuntele ja tokaisee ”meinasitteko te ostaa jotain”, ”mitä te siellä notkutte” ja kyttää hyllyjen välistä, ei aikuinen ota nuoria vakavasti. Ei myöskään silloin, jos hän kuittaa koetut ongelmat kertomalla nuorelle, että nuoruus on elämän parasta aikaa. Vaikka aikuisen huolet tuntuisivat aikuisesta suuremmilta ja merkityksellisemmiltä, nuoren ongelmat ovat juuri siinä samassa mittaluokassa nuorelle itselleen. Taakkaa on huomattavasti helpompaa kantaa, kun kaikki ei roiku pelkästään omilla, vielä kuormaan tottumattomilla harteilla. Kuka vaan meistä voi olla turvallinen aikuinen.

Eräänä perjantai-iltana nuori marssi huppu syvällä päässään ja rystynen verillä suoraan kassalle. Kassanhoitaja veti tuolin viereensä pakkaushihnan taakse, osoitti rauhattoman nuoren istumaan ja jatkoi toisen asiakkaan ostosten skannaamista. Kun asiakas poistui kaupasta, kääntyi kassanhoitaja nuoren puoleen ja kysyi, mikä hätänä. Kotona oli ollut vaikeaa, hellun kanssa riitaa, maltti mennyt ja nyrkki törmännyt lujaa sähkökaapin kylkeen. Kassanhoitaja ja nuori puhdistivat rystysen haavat yhdessä ja puhelivat hetken sattuneesta, koetuista tunteista ja tulevasta.

Nuoruus on sallittua, jopa suotavaa 

’Koko kylä kasvattaa’ ei tarkoita sitä, että tennarin osuessa väärälle nurmikolle karjutaan parvekkeelta ”perhanan nuoriso”, vaan sitä että kuunnellaan, ymmärretään ja ollaan läsnä. Kassanhoitajat, vartijat, tarjoilijat ja kadulla vastaantulijat ovat juuri niitä tavallisia aikuisia ihmisiä, jotka kykenevät välittämään ja keskustelemaan. Miksi emme olisi tavallisia ihmisiä myös nuorille? Itsekin muistan nuoruudestani parhaiten ne bussiasemien, kirjastojen ja kauppakeskusten aikuiset, jotka joskus sattuivat kysymään mitä kuuluu.

Pienen paikkakunnan korttelikaupan kassasta muotoutui minikokoinen nuorisotila muutaman kerran viikossa, kassatuolista turvallinen tunne-, haave- ja keskustelutuoli. Vaikkei kauppa varsinaisesti ole julkinen tila, eikä kauppias välttämättä olisi katsonut hyvällä kassahihnan päädyssä venyviä nuoria, nuorten kanssa vietetyt hetket lämmittävät kassanhoitajan sydäntä vielä vuosienkin jälkeen. Se, joka tuolissa istui, puhui ja toinen kuunteli. Kun kassanhoitaja vaihtoi työpaikkaa, sai hän paikalliselta nuorisonohjaajalta viestin, kuinka nuorisolla on kaupan Kaisaa ikävä.

Suurimmat onnittelut 30-vuotiaalle Aseman Lapset ry:lle ja tekemisen iloa tuleviin vuosiin!

Kaisamaria Kari 

Kirjoittaja on turvallinen aikuinen, Walkers-vapaaehtoistyöntekijä ja entinen kassanhoitaja.

Kirjoitus on osa Aseman Lapset ry:n 30-vuotisjuhlavuoden blogisarjaa.

17.03.2021
Liisa Lappalainen. Urheilussakin on tärkeää pohtia, millaista kulttuuria olemme rakentamassa. Mahdollistammeko myös negatiivisien tunteiden käsittelyn, vuorovaikutuksen ja tunnetaitojen oppimisen? Tarjoammeko tilaa tunteista keskustelemiselle?
13.01.2021
Anu Gretschel. Olin ladulla pohjoisessa, kuten tapaan olla lähes kaikkina vuoden päivinä, kun kuulin, että Aseman Lapset on viimein löytänyt uudet toimitilat Helsingin keskustasta. ”Tervetuloa yhteiskuntaan, nuoret”, ajattelin. Ladulle pysähtyneenä mietin, miksi ajattelin niin, onhan yhteiskunta sentään kaikkialla. Toisaalta onhan se myös keskustoissa. Pointti on siinä, että nuoret kuuluvat myös keskustaan.
25.11.2020
Ville Lehmuskoski, toimitusjohtaja, HKL. On korvaamattoman merkityksellistä yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta, kuinka hyvät edellytykset pystymme luomaan nuorille, jotta he onnistuvat elämissään. Aseman Lapset ry on tehnyt 30 vuotta arvokasta työtä muodostaessaan tämän tehtävän ympärille yhteen toimivan verkoston.
25.11.2020
Kirsi Pauliina Kallio. Viimeaikaista keskustelua nuorista ja kaupunkitilasta on määrittänyt yhtäältä väkivallan, toisaalta maahanmuuttajuuden tematiikka. Eri alojen asiantuntijoita, mukaan lukien tutkijoita ja politiikan toimijoita, on kutsuttu mediakanaville ottamaan kantaa lasten ja nuorten väkivaltaiseen toimijuuteen (joka isossa mittakaavassa on vähentynyt ja tapauskohtaisesti erilaistunut) ja väkivaltaisesti toimivien nuorten etniseen taustaan (eli onko maahanmuuttajataustaisen nuorison keskuudessa enemmän väkivaltaisesti toimivia henkilöitä kuin etnisten suomalaisnuorten joukossa). Näiden politisoituneiden teemojen katveeseen on jäänyt monta olennaista näkökohtaa, kuten Annika Saarikon Helsingin Sanomissa esiin nostama perheen merkitys nuorten toimijuudelle (HS 14.11.2020).

Tilaa uutiskirjeemme

© 2020 Aseman Lapset ry