Pietron silmin:

 

“Mitä ihmeen sporttileiriä te pidätte siellä?”

.
Olemme kesän aikana aloittaneet nuortenporukan kanssa nyrkkeilyharrastuksen, joka alkoi yhden nuoren halusta kokeilla lajia. Nyt kolme kuukautta myöhemmin porukka on paisunut ja nyt säännöllisesti treeneissä käyviä nuoria on neljä, ja ajoittain mukana oleviakin muutama. Kirjoitukseni aiheesta sai alkunsa muutamien ihmisten ihmetyksestä liittyen toiminnasta saatuihin hyötyihin.

Käymme joka viikko keskiviikkoisin treenaamassa yhdessä nuorten kanssa. Meillä ohjaajana toimii Helsingin Tarmon salin huikea Johanna. Mitä hyötyä tästä on ollut kunnon kohenemisen ja taitojen karttumisen lisäksi? Olemme pystyneet luomaan nuoriin aivan erityisen kontaktin, välillemme on muodostunut erittäin luottamuksellinen suhde.

Nuoret ovat täysillä messissä. Kaksi heistä on nyt aloittamassa koulua. Yksi nuorista jopa suostui käymään kanssamme lääkärillä keskustelemassa adhd-lääkityksen aloituksesta, vaikka ei ollut vuosiin käynyt lääkärissä. Listaa voisin jatkaa vaikka kuinka pitkään. Mutta varmaan hiffaatte mitä yritän sanoa. Nuorten vanhemmilta saatu palaute kertoo muutoksesta parempaan myös kotona.

Sitten vähän minusta, ja siitä, miten urheilu on mun elämää koskettanut ja koskettaa edelleen. Pienestä asti joukkuelajit on olleet mulle se paikka, jossa mut on hyväksytty juuri sellaisena kuin oon. Aloitin lätkän kuusivuotiaana, ja se on ollut mun lapsuudessa ainoa asia, joka on mua edes jotenkin pitänyt yhteiskunnassa kiinni. Se on ollut ainoa paikka, jossa oon saanut hyvää palautetta, kun taas koulut, koti ja muut antoivat vaan sitä negatiivista palautetta.

Kyllä muhun nuorena sai kontaktin, mutta se tuli tekemisen ja pitkäjänteisen työskentelyn kautta. Niin kuin näillä meidän nuorillakin tuppaa olemaan. Edelleen pelikenttä on mulle se paikka, jossa huolet ja murheet unohtuu, ja parhaat keskusteluni käyn pukukopissa pelien jälkeen.

Meillä on nuoria, jotka syystä tai toisesta ovat menettäneet uskon ja luottamuksen aikuisiin. Niiden nuorten kanssa meidän on pystyttävä menemään vähän boxin ulkopuolelle ja tehtävä pikkasen ekstraa. Meidän on pystyttävä heittäytymään ja antamaan pala itseämme, oltava oma itsemme eikä vain ammattilaisia. Sen kahdeksan tuntia, jonka olen töissä, olen nuorten käytössä. Välitän, autan, näytän tunteita ja elän mukana heidän touhuissaan.

Olen kuullut sanottavan, että rakastaminen on perheen tehtävä. Mä en näe asiaa näin. Mun mielestä mitä enemmän nuorella on välittäviä aikuisia elämässään, sitä parempi. Mutta mitäpä mä näistä mitään tiedän, kun en ole ammattilainen. Over and out.

 

Kuva: Nyrkkeilyohjaaja Johanna ja Ripa-hankkeen Pietro treenaavat nuorten kanssa kerran viikossa ja näkevät muutoksen niin nuorten kunnossa kuin muussakin elämässä.


Pietro Saari

Terve! Nimeni on Pietro Saari ja työskentelen projektityöntekijänä Aseman Lapset ry:ssä. Toukokuussa aloitin työt kokoaikaisena Ripa-hankkeessa, ja aloitan samalla pienimuotoisen kirjoitussarjan työstäni rikoksilla ja päihteillä oireilevien nuorten kanssa. Niistä haasteista ja onnistumisista, joita oma taustani työhön tuo sekä parityömallista ammattilaisen rinnalla.

Minulla on taustallani 20 vuotta kestänyt rikos- ja päihdekierre, joka on alkanut jo noin 10-vuotiaana. Olen ollut sijoitettuna ja alkoholisti-isän vaikutuksessa koko lapsuuden. Nykyään olen raitis, olen ollut jo useamman vuoden.

 


Ripa-hankkeessa ehkäistään nuorten rikos- ja päihdekierteiden syvenemistä yhdistämällä koulutettujen kokemusasiantuntijoiden ymmärrystä ammatilliseen toimintaan nuorten parissa.

Ripa-hankkeessa Laurea-ammattikorkeakoulun KEIJO-koulutuksen käyneet rikos- ja päihdetaustaiset kokemusasiantuntijat toimivat nuoria kohtaavien eri alojen ammattilaisten työpareina. Tavoite on löytää uusia keinoja nuorten toistuvaan rikos- ja päihdekäyttäytymiseen pureutumiseen sekä muutostahdon vahvistamiseen ja ylläpitoon.

20.09.2021
Projektityöntekijä Pietro Saari. Tässä taannoin kirjoitin siitä, miten näiden meidän nuorien kanssa pitää aina joskus ajatella laatikon ulkopuolelta ja tehdä vähän ekstraa. Nyt ajattelin kertoa, mitä se ekstra mun mielestä on. Meillä on työssämme paljon yhteistyökumppaneita, ja usein myös he ovat valmiita tekemään vähän ekstraa ja hieman venymäänkin. 
02.09.2021
Projektityöntekijä Pietro Saari. Mä en oo ainoa, joka kärsii tällä tapaa koulussa. Jokainen voi miettiä miltä tää kaikki tuntuu esimerkiksi 7–8-vuotiaasta lapsesta, jolla on samankaltaisia oppimisvaikeuksia kuin mulla.
17.08.2021
Projektityöntekijä Pietro Saari. Olemme kesän aikana aloittaneet nuortenporukan kanssa nyrkkeilyharrastuksen, joka alkoi yhden nuoren halusta kokeilla lajia. Kirjoitukseni aiheesta sai alkunsa muutamien ihmisten ihmetyksestä liittyen toiminnasta saatuihin hyötyihin.
05.08.2021
Projektityöntekijä Pietro Saari. Media ja kustantamot kertovat tarinoita ganstereista ja nostavat jalustalle entisiä rikollisia niin lehtijutuissa kuin kirjojen kansissa. Ihannoidaan ja kerrotaan kiillotettu kuva siitä maailmasta.

Tilaa uutiskirjeemme

© 2020 Aseman Lapset ry