Aseman Lasten Kiusaamiseen ja kouluväkivaltaan puuttuva K-0-toiminta on kehitetty vastaamaan haastavien, pitkittyneiden kiusaamis- ja kouluväkivaltatilanteiden monialaiseen puuttumiseen ja selvittelyyn. Toiminnan keskiössä ovat niin konfliktissa osalliset lapset ja nuoret kuin myös heidän perheensä tukeminen ja tiivis yhteistyö koulun toimijoiden kanssa.
Kiusaamiseen ja kouluväkivaltaan puuttuvaa K-0 toimintaa on kehitetty vuodesta 2017 lähtien yhdessä toiminnan kuntien, poliisilaitosten ja lukuisten muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. K-0 toimintaa on tällä hetkellä seitsemässä eri kokoisessa kunnassa ja lisäksi olemme tämän vuoden aikana aloittaneet keskusteluita K-0 toiminnan aloittamisesta useampaan.
K-0 –toiminta ei korvaa koulujen käytössä olevia puuttumisen keinoja vaan täydentää niitä tuomalla yhteistyöhön konfliktinratkaisun, sovittelevan työotteen ja perheiden kanssa tehtävän työn osaamista. Työtä tehdään yhdessä koulujen, viranomaisten ja ennen kaikkea perheiden kanssa. Toimintavuosien aikana on vahvistunut ymmärrys siitä, kuinka pitkittyessään tilanteet monimutkaistuvat, aiheuttavat osallisille ja heidän perheilleen valtavaa kuormittuneisuutta – ja tekevät tilanteista mahdottomia selvittää vain yhden toimijan keinoin. K-0 –toiminnan työote on systeeminen ja se nojaa vahvaan verkostotoimijuuteen, jonka keskiössä ovat osalliset itse.
Vuoden 2023 aikana K-0–toiminnassa kohdattiin lähes 300 lasta tai nuorta ja työskenneltiin tiiviisti heidän arkeensa, hyvinvointiin ja turvallisuudentunteeseen negatiivisesti vaikuttavan konfliktin parissa. Noin 40 prosenttia tilanteista oli jatkunut yli vuoden, näistä yli 20 prosenttia jopa yli kolme vuotta. Olemme tunnistaneet työskentelyssä, kuinka aiemmin selvittämätön tilanne oli laajentunut alkuperäisestä konfliktista lähes kaikissa tapauksissa, ja yli 60 prosentissa aiheuttanut koston kierteitä. Koston kierteiden ehkäisy ja katkaisu edellyttää pysähtymistä ja aitoa kaikkien osallisten kohtaamista sekä tapahtumien juurisyiden selvittämistä. K-0 työskentelyllä 70 prosenttia tilanteista, jotka ovat vaikuttaneet lapsen psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin on saatu loppumaan.
Olemme havainneet, kuinka pitkittyneissä kiusaamistilanteissa perheet jäävät yksin kuormittavan, jopa vuosikausia kestävän tilanteen kanssa. Vanhempien osallistaminen selvittelyyn ei useinkaan toteudu. Lähes 60 prosentissa K-0 työskentelyistä toimme ensimmäistä kertaa toimenpiteeksi nimenomaan vanhempien kanssa työskentelyn, joka aiemmin oli tilanteen selvittämisessä puuttunut. Liki 80 prosentissa työskentelyistä tällä oli vanhemman kuormittuneisuutta vähentävä vaikutus. Vanhempien vähäinen osallistaminen lapsen asioiden selvittämiseen ja tilanteisiin puuttumiseen aikaansaa luottamuksen rikkoutumista kodin ja koulu välillä. Vuoden 2023 tapauksista oli tunnistettavissa merkittävänä tekijänä konflikti kodin ja koulun välillä lähes 70 prosentissa työskentelyistä.
K-0 toiminnassa konsultoitiin vuonna 2023 muita ammattilaisia, muun muassa opettajia, kuraattoreita tai sosiaaliohjaajia lapsiin ja nuoriin liittyvistä tilanteista. Tapahtumat ovat koskettaneet yli 680 lasta tai nuorta. Kaiken kaikkiaan työmme on vaikuttanut joko suoraan tai välillisesti lähes tuhanteen lapseen tai nuoreen viime vuoden aikana.
Olemme havainneet alkuvuodesta tähän päivään, että työskentelyiden tahti on ollut kiihtyvää ja yhteydenottojen määrä lisääntynyt. Alustavat raportoinnit osoittavat, että yleisimpiä tekoja ovat väkivallan erilaiset muodot osana kouluissa tapahtuvia tilanteita. Fyysisinä tekoina muun muassa lyöminen, töniminen ja henkisinä väkivallan tekoina systemaattinen haukkuminen, härnääminen, mitätöinti sekä ulossulkeminen. Pitkittyneet ja selvittämättömät tilanteet ovat johtaneet runsaisiin koulupoissaoloihin. Lisäksi työskentelyissä on tunnistettu erityisesti 5. luokkalaisten oppilaiden ryhmä- ja sosiaaliset taidot sekä näiden haasteet.
Työskentelemme jatkossakin sen eteen, ettei yksikään konflikti jäisi selvittämättä. K-0 toimintaa toteutettavien kuntien työntekijät kohtaavat ja tukevat lapsia, nuoria ja heidän perheitään sekä vahvistavat paikallista kiusaamiseen ja kouluväkivaltaan puuttuvaa työtä yhdessä opetuksen järjestäjien, hyvinvointialueiden sekä poliisilaitosten kanssa, moniammatillisella otteella.
Työtä jatketaan, jotta valmiudet puuttua pitkittyneisiin konflikteihin lisääntyisi ammattilaisten keskuudessa, lasten kokema toistuvan kiusaamisen kokemus vähentyisi ja luottamus kiusaamisesta kertomiseen aikuisille vahvistuisi.
Aseman Lasten Valtakunnallinen K-0 toiminta tukee olemassa olevia K-0 kuntia ylläpitämällä näiden verkostoa, kehittää toimintaa edelleen sekä levittää toimintaa uusiin kuntiin, kouluttaen moniammatilliseen kiusaamiseen ja kouluväkivaltaan puuttuvaan työhön.
Valtakunnallista toimintaa on toteutettu vuodesta 2020 lähtien STEA avustuksen turvin. Työmme jatkoa mahdollistaa vuoden 2023 Yhteisvastuukeräys – sydämellinen kiitos tuesta kiusaamisen, väkivallan ja konfliktien ehkäisevään ja puuttuvaan työhön.