Kirjoitussarjan edellisessä osassa käsittelin työkorvausta ja sen mahdollisuuksia. Tällä kertaa aiheena on sovitteluun liittyvät tunteet.
Mitä jos keskustelu ei pysy asiallisena? Mitä jos toinen osapuoli vääristelee totuutta? Suuttuuko mun vanhemmat, kun kuulevat mun osuuden? Monenlaisia kysymyksiä voi pyöriä sekä nuoren että huoltajan mielessä ennen sovittelutapaamista. Onneksi sovitteluprosessi on huolellisesti mietitty. On tärkeää, että kaikki osapuolet ovat menettelystä tietoisia, jotta väärät käsitykset tai niin sanotut turhat pelot eivät estä osallistumista.
Ennen itse sovitteluprosessin alkua osapuolet saattavat pelätä asian vähättelyä tai prosessin toimimattomuutta niin, että kokevat olonsa turhautuneiksi. Saatetaan ajatella, ettei keskusteleminen tilanteesta auta. Mikä tahansa juttu ei päädy sovitteluun, vaan jokaisen tapauksen kohdalla arvioidaan sen soveltuvuutta sovittelukäsittelyyn.
Arvioinnissa on useampi taso: ensimmäisen arvion tekee poliisi tai syyttäjä, seuraavaksi sovittelutoimiston työntekijä ja sen jälkeen vielä itse sovittelijat, jotka sovittelevat asian osapuolten kanssa. Tässä prosessissa arvioidaan sekä tapauksen sopivuutta sovitteluun että osapuolten valmiuksia sovittelumenetelmän hyödyntämiseen. Samalla arvioidaan osallistujien motiivit osallistua sovitteluun, jotta kaikilla on varmasti siihen oikea motiivi.
Toisen osapuolen kohtaaminen on varmasti yleisin mietityttävä asia sekä nuorten että huoltajien kohdalla. Se jännittää monia, osaa jopa pelottaa. Kykeneekö toinen osapuoli rauhalliseen ja asialliseen keskusteluun? Mitä jos itse provosoidun? Mitä jos toinen esittää uusia syytöksiä? Mitä jos riitaudumme entistä pahemmin? Sovittelussa erilaisten tunteiden näyttäminen on sallittua, mutta aggressiivisuus tai toisen loukkaaminen ei ole. Sovittelu keskeytetään, mikäli yksi tai useampi siihen osallistuva henkilö ei käyttäydy asiallisesti.
Kohtaamisessa saattaa jännittää myös toisen henkilön näkemys tilanteesta. Joskus voi myös olla vaikea luottaa toisen rehellisyyteen. Sovittelussa käydään aina läpi, mikä on epärehellisyyden tai suoranaisen valehtelemisen ja oman näkemyksen kertomisen ero. Useimmiten lopulta myös koetaan, että sovittelijoiden esittämät kysymykset auttavat siinä, että saadaan vastauksia oikeisiin asioihin ja tilannetta vietyä eteenpäin.
Oma vuosien kokemukseni on, että sovitteluun osallistuvat osapuolet osaavat pysyä rauhallisina ja kunnioittavat sovittelun sääntöjä. Omia sovitteluitani ei ole tarvinnut koskaan keskeyttää sen vuoksi, ettei keskustelu sujuisi asiallisesti – yksi muistutus puheen asiallisuudesta on riittänyt.
Toisinaan nuorten jännitystä lisää oma tai toisen nuoren huoltajan läsnäolo, sillä huoltajat mahdollisesti kuulevat lasten osuuden ensimmäistä kertaa. Erityisesti oman vanhemman reaktio jännittää monia. Suuttuuko vanhempi, mitä seurauksia siitä tulee?
Huoltajat puolestaan voivat jännittää kohtaamista, sillä he eivät yleensä ole tavanneet toisia osapuolia tai heidän huoltajiaan ennen tapaamista. Yhdessä tapauksessa huoltaja pelkäsi uhkauksien lähettäjän kohtaamista, sillä oli luonut itselleen mielikuvan tekijöistä. Usein vakavien tapahtumien jälkeen ihminen kuvittelee tapahtumista sen osan, jota ei tiedä ja mielikuvitus alkaa värittää tarinaa ja tekijöitä. Sovittelussa huoltaja kuitenkin huomasi, että kyseessä on tavalliset nuoret, joiden ulkonäön ja vaarallisuuden hän oli kuvitellut teon perusteella. Kohtaaminen siis helpotti äidin pelkoa.
Pienemmät kulttuuriryhmät tai yhteisöt saattavat pelätä mainehaittaa perheelleen, sillä piirit ovat pienet. Tämän vuoksi pienissä kieliryhmissä tulkin käyttäminen voi joskus mietityttää perheitä. Näissä tilanteissa olemme käyttäneet tulkkia puhelimitse, mainitsematta perheenjäsenten nimiä. Koulu- tai lähiyhteisösovitteluissa osa huoltajista saattaa myös rajata tarkasti oman nuorensa puhetta, jottei hän puhu asioista, jotka liittyvät perheen sisäisiin asioihin, koska pelkäävät myöhempiä juoruja heistä. Sovittelijoiden tehtävä on varmistaa, että nuorella on kuitenkin mahdollisuus kertoa kaikki olennainen, jotta asia saadaan selvitettyä.
Sovitteluun liittyvistä peloista on tärkeää keskustella sovittelijan kanssa, jotta ne voidaan ottaa sovittelussa huomioon ja päättää, onko sovittelulle edellytyksiä. Nuoren tai perheen toiveesta etenkin vaikeiden ja pitkäkestoisten konfliktien kohdalla voidaan järjestää erillistapaaminen, jossa mieltä painavia asioita voi purkaa ennakkoon. Erillistapaaminen on tärkeää toteuttaa aina kuin mahdollista kasvotusten eikä esimerkiksi puhelimitse. Kasvokkaisen kohtaamisen merkitys on suuri, sillä ihmisen tapaaminen mahdollistaa tilanteen arvioinnin eri tavalla kuin puhelinkeskustelu.
Vaikka sovittelutapaaminen voi herättää monenlaisia tunteita, on tärkeää muistaa, että sovitteluun lähteminen on vapaaehtoista. Yleensä kaikki osallistujat tahtovat käsitellä konfliktia ja päästä siinä eteenpäin. Vapaaehtoisuus on tärkeä lähtökohta, koska pakon edessä asian selvittäminen ei yleensä tuota samalla tavalla sitovaa tai hyvää lopputulosta.
Kirjoitus päättää kymmenosaisen Katusovittelijan päiväkirja -sarjan. Kaikki osat ovat luettavissa täällä.
Lue lisää katusovittelusta.
Olen Anne Toivonen ja työskentelen kouluttajana Aseman Lapset ry:n katusovittelu-toiminnassa. Ennen katusovitteluun siirtymistä ehdin tehdä noin kymmenen vuotta töitä nuorten parissa, josta suurimman osan kadulla. Sovittelun maailmaan kouluttauduin vuonna 2017.
Katusovittelijan päiväkirjassa tutustutaan sovitteluun, katusovitteluun sekä omiin kokemuksiini nuorten parissa toimimisesta. Blogitekstien tarkoitus on lisätä ymmärrystä rikosten taustalla olevista syistä ja siten edistää rikoksilla oireilevien nuorten hyvinvointia. Teksteissä käsitellään sovittelun merkitystä sekä tärkeitä ajankohtaisia asioita, joihin sovittelun kautta voidaan vaikuttaa.
”Sovittelussa erilaisten tunteiden näyttäminen on sallittua, mutta aggressiivisuus tai toisen loukkaaminen ei ole. Sovittelu keskeytetään, mikäli yksi tai useampi siihen osallistuva henkilö ei käyttäydy asiallisesti.”