Kaikkea ei opi koulunpenkillä 

Pietron silmin:

No niin, nyt on joululomat lusittu ja palattu taas sorvin ääreen. Aurinko paistaa ja alkuvuoden teams-palaverien jälkeen kalenteri alkaa täyttyä taas lempityötehtävillä eli nuorten tapaamisilla. Tämä näkyy heti mussa siten, että aamut alkaa hymyillen tietäen, että saa taas tavata huipputyyppejä. Tämänkertainen kirjoitus kuitenkin syntyi hieman erilaisissa tunnelmissa.

Työkaverini kanssa saatiin kutsu verkostopalaveriin nuoren asioissa, ja koronatilanteesta johtuen se jouduttiin pitämään verkon välityksellä. Palaverin tarkoitus oli kartoittaa nuoren tilanne ja päivittää asiakassuunnitelma. Ei siinä mitään, kiva kun kutsuivat meidätkin mukaan.

Sovittaessa nuorelle uutta tapaamista, eräs työntekijä totesi, että: ”Olisi hyvä, että tekin olisitte tapaamisessa paikalla, koska olette tehneet nuoren kanssa… no, töitä tai siis…” Ja naurahti. Mietin, että MITÄ HITTOA? Nauroiko se just meidän työlle? Hemmetti, mä ja työkaverini ollaan juostu tämän nuoren kanssa jukoliste vuoden päivät palaverista toiseen ja hoidettu kaikkia sen asioita. Juuri niitä asioita, joita heidän pitäisi hoitaa.

Me tunnetaan nuoren faija, mutsi, viisi sisarusta (perhana, mä oon leikkinyt niiden kanssa ja ne on muuten aivan ihania). Tunnetaan myös tämän nuoren koko kaveripiiri ja ollaan niitäkin autettu erilaisissa asioissa. Palaveri päättyi ja pian työkaverini soittikin mulle ja oli todennu saman, ei tuntunut hänestäkään kovin kivalta.

Loppuun sen verran, että valtaosa ihmisistä, joiden kanssa olen työtä tehnyt, arvostaa panosta, jonka tuomme tähän työhön ja ymmärtää sen tuoman lisäarvon. Kuitenkin aika ajoin tulee vastaan ihmisiä, joiden mielestä esimerkiksi minä kouluttamaton, “täysin tyhjästä ilmestynyt” kaveri, en ansaitse istua palavereissa ohjeistamassa nuoria, kuinka toimia tässä yhteiskunnan luomassa palveluiden temppuradassa.

En ole ilmestynyt tyhjästä. Oon käynyt läpi elämässäni sellasen mankelin, että heikompaa hirvittäisi. On taitoja, joita ei opi koulunpenkillä.

Samaan aikaan palvelut painii sen kanssa, että nuoret eivät suostu sitoutumaan työskentelyyn. Mä puolestani en ole oikeastaan tavannut sellaisia nuoria, jotka ei sitoutuisi meidän työskentelyyn, ja kovasti me niitä koitetaan myös muihin palveluihin kiinnittää. Over and out.

Terve! Nimeni on Pietro Saari ja työskentelen projektityöntekijänä Aseman Lapset ry:ssä. Toukokuussa 2021 aloitin työt kokoaikaisena Ripa-hankkeessa, ja aloitan samalla pienimuotoisen kirjoitussarjan työstäni rikoksilla ja päihteillä oireilevien nuorten kanssa. Niistä haasteista ja onnistumisista, joita oma taustani työhön tuo sekä parityömallista ammattilaisen rinnalla.

Minulla on taustallani 20 vuotta kestänyt rikos- ja päihdekierre, joka on alkanut jo noin 10-vuotiaana. Olen ollut sijoitettuna ja alkoholisti-isän vaikutuksessa koko lapsuuden. Nykyään olen raitis, olen ollut jo useamman vuoden.

Ripa-hankkeessa ehkäistään nuorten rikos- ja päihdekierteiden syvenemistä yhdistämällä koulutettujen kokemusasiantuntijoiden ymmärrystä ammatilliseen toimintaan nuorten parissa.

Ripa-hankkeessa Laurea-ammattikorkeakoulun KEIJO-koulutuksen käyneet rikos- ja päihdetaustaiset kokemusasiantuntijat toimivat nuoria kohtaavien eri alojen ammattilaisten työpareina. Tavoite on löytää uusia keinoja nuorten toistuvaan rikos- ja päihdekäyttäytymiseen pureutumiseen sekä muutostahdon vahvistamiseen ja ylläpitoon.