Hyvää tarkoittavat aikuiset, jotka eivät asetu lapsen ja nuoren asemaan ja näkökulmaan, voivat saada aikaan kohtalokkaita tuloksia päätöksillään ja teoillaan. Lapsella ja nuorella oikeus on tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Yleensä muistetaan ehkä muodollisesti kuulla, mutta ymmärtäminen on vähäisempää.

Viime viikkoina on käyty kiivasta keskustelua peruskoulun toimivuudesta. Monet vanhemmat ovat arvioineet tilannetta kriittiseen sävyyn ja kouluviranomaiset, harvoin opettajat, ovat vastanneet tähän omalla näkökulmallaan. Oppilas on hukkunut kakofoniaan. Hänellä ei ollut ääntä.

Suomessa perusopetuksen järjestämistä ohjataan kansallisesti lainsäädännön, opetussuunnitelman valtakunnallisten perusteiden sekä paikallisen opetussuunnitelman avulla.  Sidosryhmät valmistelevat, lapset ja nuoret vastaanottavat. Heidän äänensä opetuksen ja oppimisympäristöjen muutosten valmistelussa ja arvioinnissa on vähäinen.

Me aikuiset haluamme pitää vallan itsellämme. Emme luovu vallastamme. Mutta vähäisesti tätä uskalletaan todeta. Vai eikö asiaa tunnisteta? Omatunto ei taida soimata? Vastuu on aikuisten.

Lapsiasiavaltuutettuna vierailin paljon kouluissa. Yhtenä johtopäätöksenäni oli, että lasten ja nuorten kykyä eli osaamista ja halua kehittää opetusta ja oppimisen ympäristöjä voitaisiin ruokkia ja hyödyntää enemmän. Tämä antaisi osallisuuden tunnetta ja todellisuutta sekä vahvistaisi oppilaiden arviointiosaamisen valmiuksia, joita välttämättä ihminen tarvitsee. Valtuutettuna jouduin toteamaan, ettei edes työelämäharjoittelujaksoista kerätty systemaattista arviointitietoa nuorilta.

Se, mitä emme arvosta, sitä emme tee.

Yhdellä kouluvierailulla erityistä tukea tarvitsevat oppilaat olivat valmistelleet minulle kysymyksen. Se oli noussut kouluarjen havainnoista ja tunteesta, jossa lapset ja nuoret olivat elämänsä yhdessä tärkeimmistä ympäristöistä kohteita, objekteja, eivät tekijöitä, subjekteja. Oppilaat kirjoittivat:

”Uuden opetussuunnitelman myötä oppilaat saivat enemmän vastuuta ja työskentelyyn tuli enemmän projekteja. Jatkuvat projektit voivat aiheuttaa oppilaille stressiä ja tuntua raskaalta, koska oppilaalle voi tulla tunne, että pitäisi tehdä aina vain laajemmin ja paremmin ja nopeasti valmiiksi. Projektien aikana voi olla hankala oppia – olen huomannut, että asiat eivät jääneet mieleen, koska projektin valmistuminen ja tekstin määrä olivat tärkeintä. Voisiko oppilailta eri puolilta Suomea kysyä kokemuksia nykyisestä opetussuunnitelmasta?”

Tein asiasta aloitteen, jossa esitin opetus- ja kulttuuriministeriölle sekä Opetushallitukselle, että oppilaiden näkemykset opetussuunnitelman valtakunnallisista perusteista ja paikallisesta opetussuunnitelmasta kartoitettaisiin voimassa olevien suunnitelmien toimeenpanon varmistamiseksi sekä uusien laadintaan varautuen.

Opetus- ja kulttuuriministeriön vastaus saatiin. Se oli ytimekäs todeten, ettei tarvetta ole.

Vuoden 2019 Kouluterveyskyselystä ilmenee, että yli kolmannes 8. ja 9. luokan tytöistä kokee uupumusasteista väsymystä koulutyössä, pojista noin viidennes. Mitäpä jos kuitenkin ottaisimme oppilaiden aloitteen tosissaan?

Uskallammeko hellittää puristavasta aikuisten vallasta? Vastuu säilyy aikuisilla. Arkemme on yhteinen.

Tuomas Kurttila
Kirjoittaja on Helsingin ensikoti ry:n toiminnanjohtaja sekä entinen lapsiasiavaltuutettu. Hän on toiminut myös Aseman Lasten hallituksessa.

Tilaa uutiskirjeemme