Jos ihmettelet, miksi nuorilla on vaikeaa, syy ei ole koronassa vaan kivikaudessa

Tänä keväänä 2020 pulassa eivät ole vain vanhukset, kroonisesti sairaat, päivystyspoliklinikat, teho-osastot, yksityisyrittäjät, freelancerit ja palvelualoilla työskentelevät, vaan myös nuoret. Ja heidän vanhempansa, kirjoittaa nuorisolääkäri Elina Hermanson vierasblogissa.

Nuorten keskeisimpiä kehitystehtäviä on päästä vanhemmista eroon. Aiemmin se on onnistunut kiukuttelemalla, paiskimalla ovia, uhmaamalla sääntöjä ja hakeutumalla ikätovereiden seuraan.  Nyt nuoret urhot ja amatsonit on kahlehdittu muun perheen kanssa sisätiloihin. Sisätilaelämää nuoret ovat kyllä harjoitelleet. Viime vuosina sosialiseeraus on toteutettu omista huoneista käsin. Vanhemmat ovat pyytäneet, anelleet ja uhkailleet, jotta saisivat lapsosensa ylös, ulos, lenkille ja nukkumaan.  Mutta ei, kännyköitä ei jätetä.

Muinaisina aikoina vanhemmat olivat tuskissaan siitä syystä, ettei nuori tullut ajoissa kotiin. Nyt hallitus ohjeistaa kaikkia pysymään kotona enempi vähempi 24/7.  Kotoa ei saisi edes lähteä, mutta rytmistä pitäisi pystyä pitämään kiinni.

Nuoret on rakennettu kivikaudella. Kivikauden olosuhteissa oli tärkeää, että yhteisössä oli joitakuita, joita saatettiin pistää vartioon, metsästämään ja taistelemaan. Niinpä evoluutio muotoili nuoruudesta vaiheen, jossa päällimmäisenä on elämyshakuisuus. Viis vaaroista ja riskeistä.  Aistit ovat terävimmillään, havaintokyky parhaimmillaan. Aivojen mantelitumake skannaa ympäristöä koko ajan.  Jos jossain risahtaa, reaktiot laukeavat salamannopeasti. Nuori kykenee myös sivuuttamaan väsymyksen ja keräämään univelkaa säkkiin, jonka voi tyhjentää sitten joskus, kun oma vartiovuoro päättyy.

Meidät kaikki muutkin rakennettiin kivikaudella, mutta eivät lasten tai aikuisten olot ole huonommiksi muuttuneet. Paitsi tilapäisesti tänä keväänä.

Vain nuorille on paha juttu, että kivikausi meni ohi.  Heidän ainutlaatuisen upeat valmiutensa kääntyvät itseään vastaan, kun kyky valvoa muuttuu kyvyttömyydeksi nukahtaa. Valmius havaita ja reagoida nopeasti on kauhistuttava piirre, kun ärsyketulvaa tulee joka tuutista, mutta vaarat eivät olekaan konkreettisia.  Arvostelukyvyn rajallisuus  – se piirre, joka tekee soturista pelottoman –  voi muuttua sietämättömäksi ahdistukseksi, kun vaaditaan abstraktia pohdintaa.

Toiset pärjäävät muuttuneessa maailmassa paremmin kuin toiset. Osa porukasta todellakin kärsii vuorokausirytmiongelmasta. Valvominen on kivikausikykyjen takia luontaista, mutta kun sisintänsä noudattaa, ulkomaailma lyö kasvoille. Vaikka jalat on tehty juoksemaan pakoon väsyneenäkin, oppiminen ei univelkaisena suju. Kivikaudella ei tarvinnut opiskella kielioppia eikä algebraa.

Kivikausi valmensi haukkaamaan kiinni, kun saalista saatiin. Nyt kun kaikkea on tarjolla ylenpalttisesti, nuoren pitää pystyä valitsemaan. Pitäisi olla kykyä arvioida ja hallita omaa budjettia. Pitäisi pystyä priorisoimaan tarpeita. Mutta reitit aivojen otsalohkoista eli hillintä- ja hallintakeskuksista mielihyväkeskuksiin ovat vasta rakentumassa, kinttupolkuja vasta. Kestää vuosia, ennen kuin poluista on tullut teitä, tiet on päällystetty ja meluvallit rakennettu.

Nuorisoryhmien välille on revennyt kuilu. Ostarilla viihtyvissä jengeissä tyhmyys vaikuttaa tiivistyvän. Elämysten nälkä ja turhautuminen siellä leimahtelevat.

Se, jolle on paljon annettu, siltä ylettömästi vaaditaan. Fiksut, pärjäävät, terveet nuoret nujerretaan vaatimuksilla siirtyä viivytyksittä opiskelemaan. Jo varhain pitää valita (lue: hankkia vanhemmat, jotka kykenevät valitsemaan) oikeat aineyhdistelmät, joilla ura urkenee. Hengähtää ei saa, ympärilleen ei pidä vilkuilla.

Jos fiksulla, pärjäävällä, terveellä nuorella on fiksut vanhemmat, hän pääsee akateemisesti eteenpäin. Mutta riskinä on, että seinä tulee vastaan, kun elämän merkityksellisyys katoaa. Äly ei auta, kun suhteellisuudentaju on vasta kehittymässä.

Koronaa vastaan taistelu on viivyttelyä. Sen tapainen sota sopii nuorille huonosti. Kivikausi rakensi nuoret sotureiksi ja unelmoijiksi, ei odottelijoiksi.

Etäopiskelu sujuu yksille vaan ei toisille. Fiksut, pärjäävät, terveet nuoret, joilla on fiksut vanhemmat, saattavat jopa alkaa kukoistaa. Elämä on nyt merkityksellistä, kun jokaisen nenän hieraisu on noteerattava. Naapurista löytyy vanhuksia, joiden puolesta voi käydä kaupassa.

Ostarilla roikkuneet toiminnan nuoret saattavat tipahtaa lopullisesti, jos heitä ei enää ostarilta tavoiteta.Perhepelit ovat hyviä, jos on perhe niitä pelaamaan.Nykyajan peliteollisuus saattaa kuitenkin paremmin tavoittaa ne nuoret, joilla mantelitumake johtaa aivotoimintoja. Kaikille eivät ovien paukuttelu ja wc-paperirullien kantaminen riitä äksöniksi.

Harva nuori pärjää ilman aikuisia. Meitä tarvitaan kestämään nuoren ahdistus. Tehtävämme on myös ylläpitää rytmiä ja auttaa näkemään horisonttiin. Kummatkin, niin rytmi kuin horisonttikin, katoavat nuorelta helposti.  Koska kivikausi.

Jos ja kun vanhemmat eivät aina pysty, jaksa eivätkä kykene, meitä muitakin aikuisia tarvitaan. Meidän muiden on helpohkoa toimia, kun me tuemme toinen toistamme. Onneksi on Aseman Lapset ja Aseman Lasten kaltaisia järjestöjä.

Elina Hermanson
nuorisolääkäri

Kirjoitus on osa Aseman Lapset ry:n 30-vuotisjuhlavuoden blogisarjaa.