Ei sillä niin väliä, kunhan se vaan myy

Pietron silmin:

Ei sillä niin väliä, kunhan se vaan myy

.

Viime aikoina on puhuttu siitä, kuinka nuorten tekemä väkivalta on raaistunut ja lisääntynyt paljon. Ihmiset ovat ihmeissään, että mistä tämä johtuu. Minä en. Syitä on monia, niin kuin aina tällaisissa kompleksisissa jutuissa ja tässä yksi niistä.

Tänään mielessä on erityisesti median vaikutukset ja tämä true crime -villitys, jota tulee joka tuutista. Media ja kustantamot kertovat tarinoita ganstereista ja nostavat jalustalle entisiä rikollisia niin lehtijutuissa kuin kirjojen kansissa. Ihannoidaan ja kerrotaan kiillotettu kuva siitä maailmasta.

On hienoja autoja, kauniita naisia ja rahatukkoja, mutta missä kaikki tarinat niistä epäonnisista, jotka nuorena kuvitteli elämää gansterina, mutta päätyi elämään hyvin toisenlaista elämää jahdatessaan tällaista utopiaa? Kuolemaa, yksinäisyyttä, hyväksikäyttöä, väkivaltaa ja kaikkea muuta, mitä se elämä pitää sisällään. Jokaista sankaritarinaa kohti löytyy satoja vähän surkeampia tarinoita. Missä ovat ne tarinat? Aivan, ne eivät myy.

Mun lapsuudessa ei ollut tällaisia tarinoita juurikaan, mutta eräs elokuva tulee mieleen, joka on vaikuttanut mun kaveriporukkaan. Se taisi olla 90-luvun alku, kun ilmestyi Samaa verta -elokuva, joka kertoi Los Angelesin latinojengistä sekä jenkkien vankilamaailmasta. Miten tämä vaikutti meihin? No, elokuvahan iski meihin kovaa. Sen nähtyämme tehtiin verivaloja, terrorisoitiin yhteisöämme ja huudeltiin “Vatos locosia” ympäri kyliä. Matkittiin elokuvan väkivaltaista kulttuuria.

Mietin vaan mitähän se olisi ollut, jos olisi ollut kaikki nämä tarinat, jotka nyt on nuorten saatavilla. Kaikki oltaisi varmasti kopioitu. Me oltiin silloin noin 12-vuotiaita ja erittäin alttiita kaikelle.

Ei tarvii olla penaalin terävin kynä, että ymmärtää, miten tämä kaikki vaikuttaa meidän nuorten ajatteluun, riittää kun käyttää maalaisjärkeä. Lapsi ei vielä ymmärrä ihan kaikkea. On siis meidän aikuisten vastuulla, mitä meidän lapsemme saa eteensä ja mistä ammentaa vaikutteita.

Älylaitteiden myötä tämä on haastavaa. Ehkä kirjailijoiden, toimittajien ja klikkien perässä menevän keltaisen lehdistön olisi korkea aika katsoa peiliin ja miettiä millaista kuvaa luo lasten ja nuorten saataville ja lopettaa tää ei sillä niin väliä, kunhan se vaan myy -ajattelu. Ja nykyään nuorten ei tarvitse edes lukea, kun nämä tarinat voi kuunnella ja katsella. Over and out.

Terve! Nimeni on Pietro Saari ja työskentelen projektityöntekijänä Aseman Lapset ry:ssä. Toukokuussa aloitin työt kokoaikaisena Ripa-hankkeessa, ja aloitan samalla pienimuotoisen kirjoitussarjan työstäni rikoksilla ja päihteillä oireilevien nuorten kanssa. Niistä haasteista ja onnistumisista, joita oma taustani työhön tuo sekä parityömallista ammattilaisen rinnalla.

Minulla on taustallani 20 vuotta kestänyt rikos- ja päihdekierre, joka on alkanut jo noin 10-vuotiaana. Olen ollut sijoitettuna ja alkoholisti-isän vaikutuksessa koko lapsuuden. Nykyään olen raitis, olen ollut jo useamman vuoden.

Ripa-hankkeessa ehkäistään nuorten rikos- ja päihdekierteiden syvenemistä yhdistämällä koulutettujen kokemusasiantuntijoiden ymmärrystä ammatilliseen toimintaan nuorten parissa.

Ripa-hankkeessa Laurea-ammattikorkeakoulun KEIJO-koulutuksen käyneet rikos- ja päihdetaustaiset kokemusasiantuntijat toimivat nuoria kohtaavien eri alojen ammattilaisten työpareina. Tavoite on löytää uusia keinoja nuorten toistuvaan rikos- ja päihdekäyttäytymiseen pureutumiseen sekä muutostahdon vahvistamiseen ja ylläpitoon.