1980-luvulla Helsingin keskusta oli levoton paikka. Nuorten päihteidenkäyttö lisääntyi, rikollisuus siirtyi yhä nuorempiin ikäluokkiin ja kiivas kasvukausi vaati veronsa aikuisten ajasta. Helsingin rautatieasemalle, steissille, pakkautui viikonloppuiltaisin jopa 5000 nuorta. Kaupungin nuorisotyö ei pysynyt lähiöistä kaupungin keskustaan kokoontuvien nuorten perässä, vaikka nuorisosektori volyymiaan kasvattikin. Helsingin nuorison historiaa tutkinut Kirsi Ilves onkin nimittänyt steissiä Suomen suurimmaksi nuorisotilaksi.[1] [2]

Vuonna 1989 olin itse nippanappa teini-ikäinen ja yritin vimmatusti integroitua kaveriporukkaan ulkomailla vietetyn vuoden ja koulun vaihtumisen jälkeen.  Töölössä ei ollut nuorisotilaa, joten roikuimme kirjaston nurkilla. Joskus uskaltauduimme Steissille, Espalle tai Hietsuun, joissa kaikissa meitä vaivasi väkivallan pelko. Toisinaan hakeuduimme seurakunnan tiloihin, jonka nuorisotyöntekijöiden ehdotuksesta keräsimme adressia nuorisokahvilan perustamiseksi. 1990-luvun taitteessa Töölön ratikkahalliin avattiin lopulta nuorisotila[3].

Kunnallisen nuorisotyön kehitys katkesi kuin kanan lento, kun Suomi vuonna 1991 sukelsi historiansa vakavimpaan taloudelliseen lamaan. Kaupunki siirsi nuorisotyötä aiempaa enemmän järjestöille ja Töölön nuorisotalokin siirrettiin pääkaupunkiseudun partiolaisille[4]. Juuri ennen kriisiä Aseman Lapset perustettiin.

Itse asuin jo seuraavassa ulkomaankohteessa ja luin Hesareita, joita isäni kantoi työpaikaltaan muutaman päivän viiveellä. Muistan uutisen[5], jossa kerrottiin nuorille VR:n makasiineille avattavasta kahvilasta. Niin siistiä, just jotain sellaista, jota me olisimme tarvinneet – paikan, jossa kohdata turvallisesti muita nuoria ja nuorten asioista kiinnostuneita aikuisia. Just jotain sellaista, jota nuoret edelleen tarvitsevat.

Muistan nuoruudesta voimakkaan kokemuksen siitä, että olimme lähes aina väärässä paikassa. Julkisessa keskustelussa ei kannettu huolta nuorten leimaamisesta tai nuoriso-ongelman konstruoinnista. Nuoret olivat ongelma, olivat he missä tahansa ja tekivät he mitä tahansa. Erityisen häiritseviä nuoret olivat julkisessa tilassa. Marginaaleihin sysäävä ilmapiiri oli hyvin lannistava kokemus itseni kaltaiselle nuorelle, joka yritti kaikin keinoin kiinnittyä uuteen ympäristöön. Että on olemassa loskainen kaupunki, jonka harvoihin kahviloihin ei maksavilla asiakkailla ole asiaa vain siksi, että he ovat lapsia.

Kokemukset syrjivästä, vähättelevästä ja leimaavasta kohtelusta ovat yksi syy sille, että kiinnostuin tutkimaan lasten ja nuorten asemaa ja edistän nyt työkseni heidän oikeuksiaan. Olla osa yhteisöä ja yhteiskuntaa on yksi perustavanlaatuisista oikeuksista. YK:n lapsen oikeuksien komitea on kiinnittänyt huomiota siihen, että lapset ja nuoret pyritään sulkemaan pois julkisesta tilasta. Lisääntynyt kaupallistuminen on yksi syrjäyttämistä kiihdyttävä tekijä. Komitea on myöskin havainnut, että etenkin nuoriin kohdistuva negatiivinen uutisointi – heidän leimaamisensa ongelmiksi tai rikollisiksi – on keino, jolla nuorten ulossulkemista vauhditetaan.[6]

Lasten ja nuorten kehittymisen kannalta kiinnittyminen yhteiskuntaan on välttämätöntä. Julkisten tilojen jakaminen lasten ja nuorten kanssa on tehokas tapa edistää ja vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa. Samalla yhteiskunnan avaaminen kannustaa lapsia ja nuoria kokemaan itsensä kansalaisiksi, joilla on oikeuksia. [7] Yhteiskunnilla on velvollisuus järjestää nuorille turvallisia tiloja, joissa he voivat kokea olevansa osa yhteisöä – eivät sen reunalla tai suljetuissa odotushuoneissa.

Tiedoksi meille aikuisille tahdon kertoa, että nuoret kyllä tiedostavat, kun heidät halutaan työntää marginaaliin. Ja he kyllä muistavat sen vielä aikuisenakin. Aseman lasten Walkers-talo on ollut Helsingissä jo vuodesta 1994 ja Kampin vanhalla linja-autoasemallakin jo 11 vuotta. Lähitulevaisuudessa nuoret joutuvat väistymään kaupallisen toiminnan tieltä. Nyt on tuhannen taalan paikka osoittaa, että nuorille löytyy kaupungista tila, joka on ihan ytimessä ja johon he myös löytävät tiensä. Walkers-talo kun on monelle nuorelle se ainoa tila, jossa hän voi kokea olevansa oikeassa paikassa.

Elina Pekkarinen
lapsiasiavaltuutettu

 

Kirjoitus on osa Aseman Lapset ry:n 30-vuotisjuhlavuoden blogisarjaa.

Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

——————-

[1] Ilves, Kirsi (1998) Stadi ja sen nuoret. Nuorisotyötä Helsingissä 1948 – 1997. Helsinki: Helsingin kaupunki & Edita.

[2] Pulma, Panu (2000) Kasvun katveessa. Teoksessa Harry Schulman & Panu Pulma & Seppo Aalto: Helsingin historia vuodesta 1945, osa 2. Helsinki: Helsingin kaupunki ja Edita.

[3] HS 1.3.1991 https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002964955.html

[4] HS 15.11.1993 https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000003283663.html

[5] HS 11.12.1991 https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000003107671.html

[6] YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 17 (2013) lapsen oikeudesta lepoon, vapaa-aikaan, leikkiin, virkistystoimintaan, kulttuurielämään ja taiteisiin (31 artikla), kohta 37.

[7] YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 17 (2013) lapsen oikeudesta lepoon, vapaa-aikaan, leikkiin, virkistystoimintaan, kulttuurielämään ja taiteisiin (31 artikla), kohta 38.

17.03.2021
Liisa Lappalainen. Urheilussakin on tärkeää pohtia, millaista kulttuuria olemme rakentamassa. Mahdollistammeko myös negatiivisien tunteiden käsittelyn, vuorovaikutuksen ja tunnetaitojen oppimisen? Tarjoammeko tilaa tunteista keskustelemiselle?
13.01.2021
Anu Gretschel. Olin ladulla pohjoisessa, kuten tapaan olla lähes kaikkina vuoden päivinä, kun kuulin, että Aseman Lapset on viimein löytänyt uudet toimitilat Helsingin keskustasta. ”Tervetuloa yhteiskuntaan, nuoret”, ajattelin. Ladulle pysähtyneenä mietin, miksi ajattelin niin, onhan yhteiskunta sentään kaikkialla. Toisaalta onhan se myös keskustoissa. Pointti on siinä, että nuoret kuuluvat myös keskustaan.
25.11.2020
Ville Lehmuskoski, toimitusjohtaja, HKL. On korvaamattoman merkityksellistä yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta, kuinka hyvät edellytykset pystymme luomaan nuorille, jotta he onnistuvat elämissään. Aseman Lapset ry on tehnyt 30 vuotta arvokasta työtä muodostaessaan tämän tehtävän ympärille yhteen toimivan verkoston.
25.11.2020
Kirsi Pauliina Kallio. Viimeaikaista keskustelua nuorista ja kaupunkitilasta on määrittänyt yhtäältä väkivallan, toisaalta maahanmuuttajuuden tematiikka. Eri alojen asiantuntijoita, mukaan lukien tutkijoita ja politiikan toimijoita, on kutsuttu mediakanaville ottamaan kantaa lasten ja nuorten väkivaltaiseen toimijuuteen (joka isossa mittakaavassa on vähentynyt ja tapauskohtaisesti erilaistunut) ja väkivaltaisesti toimivien nuorten etniseen taustaan (eli onko maahanmuuttajataustaisen nuorison keskuudessa enemmän väkivaltaisesti toimivia henkilöitä kuin etnisten suomalaisnuorten joukossa). Näiden politisoituneiden teemojen katveeseen on jäänyt monta olennaista näkökohtaa, kuten Annika Saarikon Helsingin Sanomissa esiin nostama perheen merkitys nuorten toimijuudelle (HS 14.11.2020).

Tilaa uutiskirjeemme

© 2020 Aseman Lapset ry